Opet­ta­ja ja mo­ni­puo­li­nen vai­kut­ta­ja As­ko Vir­ta­nen kuo­li Veh­maal­la 26. hel­mi­kuu­ta 2025. Hän oli 88-vuo­ti­as, syn­ty­nyt Veh­maal­la 29. tou­ko­kuu­ta 1936.

As­ko Vir­ta­ses­ta tuli so­ta­or­po, kun isä Lau­ri Vir­ta­nen kaa­tui Tali-Ihan­ta­lan tais­te­luis­sa Kil­peen­jo­el­la 23.6.1944. Run­sas­ta kuu­kaut­ta myö­hem­min, elo­kuun alus­sa As­ko Vir­ta­nen vam­mau­tui it­se vai­ke­as­ti poi­kien jou­si­pys­sy­lei­kin seu­rauk­se­na. Täs­sä koh­taa en­sim­mäi­nen luok­ka kan­sa­kou­lua Tu­run Kert­tu­lin kou­lus­sa oli jo ta­ka­na. Pit­kän sai­raa­las­sa olon ja toi­pu­mi­sen vuok­si kou­lun­käyn­nis­sä tuli vä­li­vuo­si. Kan­sa­kou­lun toi­nen luok­ka käyn­nis­tyi kui­ten­kin seu­raa­va­na syk­sy­nä Veh­maan Kir­kon­ky­län kou­lus­sa. Per­he oli 1940-lu­vun alus­sa muut­ta­nut Tur­kuun, jos­ta äi­ti oli 1943 tul­lut poi­kien kans­sa so­taa pa­koon Veh­maal­le äi­din van­hem­pien luok­se. Op­pi­kou­lun As­ko Vir­ta­nen aloit­ti Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa ja jat­koi sitä Tu­run Suo­ma­lai­ses­sa Yh­teis­kou­lus­sa per­heen muu­tet­tua 1952 ta­kai­sin Tur­kuun.

As­ko Vir­ta­nen val­mis­tui kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jak­si 1959 Rau­man Se­mi­naa­ris­ta. Opet­ta­jan toi­men en­sim­mäi­nen paik­ka oli Kyl­mä­kos­kel­la. Vuon­na 1962 As­ko Vir­ta­nen siir­tyi opet­ta­jak­si omaan lap­suu­ten­sa kou­luun eli Veh­maan Kir­kon­ky­lään. Sii­tä tu­li­kin vuo­si­kym­men­ten paik­ka ai­na eläk­keel­le jää­mi­seen saak­ka. Toi­mi­mi­nen Veh­maan kun­nan ope­tus­työn pa­ris­sa oli mo­ni­puo­li­nen: luo­ka­no­pet­ta­ja, kou­lun­joh­ta­ja, reh­to­ri, kou­lu­toi­men­joh­ta­ja.

Puo­li­so ja eli­ni­käi­nen kump­pa­ni Lea (o.s. Hä­mö­lä) löy­tyi Mie­tois­ten Maa­mies­seu­ran­ta­lol­ta syk­syl­lä 1957 ja häi­tä vie­tet­tiin Kar­ja­lan Veh­ma­lai­sis­sa elo­kuus­sa 1960. Riik­ka syn­tyi vuon­na 1961 ja Jan­ne 1963. Yh­tei­se­lä­mää Lean kans­sa ker­tyi siis yli 60 vuot­ta.

Vir­ta­nen oli Veh­maal­la mo­ni­puo­li­nen toi­mi­ja ja vai­kut­ta­ja. Hän toi­mi mm. kun­nan­val­tuus­ton ja -hal­li­tuk­sen sekä mo­nien lau­ta­kun­tien jä­se­ne­nä vuo­si­kym­men­ten ajan.

Eri­tyi­ses­ti teh­tä­vät Veh­maan seu­ra­kun­nas­sa mm. kirk­ko­val­tuus­tos­sa ja -neu­vos­tos­sa oli­vat As­ko Vir­ta­sel­le hy­vin lä­hei­siä. Nii­hin liit­tyi­vät mo­ni­nai­set ra­ken­nus­työt sekä kirk­ko­ra­ken­nuk­ses­sa teh­dyt kor­jauk­set ja en­ti­söin­nit. Näi­den teh­tä­vien ja oman kiin­nos­tuk­sen myö­tä hä­nes­tä tuli var­si­nai­nen asi­an­tun­ti­ja ja hen­ki­lö, jota vii­me vuo­siin saak­ka pyy­det­tiin esit­te­le­mään kirk­koa ar­vo­vie­rail­le ja mo­nil­le ryh­mil­le.

Veh­maa­lai­nen kult­tuu­ri ja työ esi­mer­kik­si Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen pii­ris­sä oli As­kol­le lä­heis­tä. Hän ke­rä­si ja jär­jes­te­li run­saas­ti muis­ti- ja pe­rin­ne­tie­toa sekä kir­jal­lis­ta ma­te­ri­aa­lia mm. veh­maa­lai­sis­ta tai­tei­li­jois­ta sekä kun­nan ja seu­ra­kun­nan his­to­ri­as­ta. Tie­to­jen­sa poh­jal­ta As­ko toi­mi alus­ta­ja­na ja esi­tel­möit­si­jä­nä lu­ke­mat­to­mis­sa ti­lai­suuk­sis­sa. Ma­te­ri­aa­lit ovat ol­leet hy­vi­nä läh­de­tie­toi­na myös Veh­maa-ai­hei­sis­sa jul­kai­suis­sa.

Ai­kaa jäi myös har­ras­tus­toi­min­nal­le. As­ko lau­loi kirk­ko­kuo­ros­sa yli 50 vuot­ta. Suo­men La­dun puit­teis­sa syn­ty­nyt ”kult­tuu­ri­pyö­räi­li­jät” teki mo­nia pyö­rä­ret­kiä ja -mat­ko­ja sekä ko­ti­maa­han et­tä eri puo­lil­le Eu­roop­paa. Myös Ro­ta­ry-toi­min­taan As­ko osal­lis­tui vuo­sien ajan.

As­ko Vir­ta­sen ko­ke­mus­ta ja nä­ke­myk­siä hyö­dyn­net­tiin myös lii­ke-elä­män puo­lel­la hä­nen toi­mies­saan mm. Veh­maan Osuus­pan­kin ja Vak­ka-Suo­men Sa­no­mien hal­lin­nois­sa.

Oman elä­män­sä läh­tö­koh­tien ta­kia myös ve­te­raa­ni­työ oli hä­nel­le hy­vin lä­heis­tä ai­van vii­me päi­viin saak­ka.

As­ko Vir­ta­nen on huo­mi­oi­tu mo­ni­puo­li­ses­ta ja an­si­ok­kaas­ta työs­tään sekä val­ti­o­val­lan toi­mes­ta et­tä eri jär­jes­tö­jen pää­tök­sil­lä mo­nil­la an­si­o­mer­keil­lä ja kun­ni­a­kir­joil­la.

Vaik­ka As­kol­la oli pal­jon luot­ta­mus­toi­mia ja vas­tui­ta yh­teis­tä asi­ois­ta, oli hän kui­ten­kin en­nen kaik­kea opet­ta­ja ja kas­vat­ta­ja. Mo­net veh­maa­lai­set muis­ta­vat hä­net vaa­ti­va­na, mut­ta myös huu­mo­rin­ta­jui­se­na ja mo­ni­puo­li­se­na ”van­han ajan” opet­ta­ja­na.

Lap­se­na saa­dus­ta kä­si­vam­mas­ta huo­li­mat­ta As­ko oli mo­ni­puo­li­ses­ti tai­ta­va kä­sis­tään. Hän suun­nit­te­li per­heen oma­ko­ti­ta­lon ja ke­sä­mö­kin ja oli ak­tii­vi­ses­ti nii­tä myös it­se mu­ka­na ra­ken­ta­mas­sa. Myös mo­nen­lai­set nik­ka­roin­nit oman ko­din käyt­töön tai kau­nis­tuk­sek­si syn­tyi­vät tai­dol­la. Mo­net tun­nis­ta­vat As­kon kä­den­jäl­jen myös vaik­ka­pa jou­lu­kort­tien ja mui­den ter­veh­dys­ten tai­ta­va­na teks­taa­ja­na.

Per­he, koti ja suku oli­vat As­kol­le tär­kei­tä. Lap­sen­lap­sil­leen hän oli ra­kas pap­pa, joka tuki, ym­mär­si ja oli kiin­nos­tu­nut hei­dän te­ke­mi­sis­tään ai­van vii­mei­siin päi­viin­sä saak­ka.

Las­kim­me As­kon – rak­kaan puo­li­son, hy­vän isän ja pap­pan, kor­vaa­mat­to­man ja us­kol­li­sen vel­jen, hä­nel­le rak­kaa­seen Veh­maan kirk­ko­maa­han 22.3.2025.

Jan­ne Rei­ni

Hen­ry Vir­ta­nen

Kir­joit­ta­jat ovat As­ko Vir­ta­sen poi­ka ja veli