Maskun kunta laskuttaa Rush Factory Oyj:ltä vajaan 170 000 euron sopimussakon, koska yritys ei ole täyttänyt yritystontin rakentamisvelvoitetta.
Mynärastit suunnistettiin 2.10. Nousiaisten Valpperissa. Tarjolla oli myös yösuunnistusta. Lähes 100 suunnistajaa nautti vielä lokakuun lämpimästä illasta. Lamppupäille toi lisävaikeutta toi pimeän lisäksi vesisade.
Uudenkaupungin kulttuurikeskus Crusellissa esitetään lauantaina 7.10. Swingin aika -konsertti, jossa esiintyvät Uudenkaupungin VPK:n soittokunta ja Sunny Side Swing Band Naantalista.
Uudenkaupungin kirkkovaltuusto hyväksyi 26.500 euron investointimäärärahan kuluvalle vuodelle Uuden kirkon wc-tilojen ja morsiushuoneen saneeraukseen.
Väylävirasto kaavailee Mahalan eli Mietoistentien tasoristeyksen siirtämistä Nousiaisissa. Nykyinen junaradan ylityspaikka sijaitsee Mietoistentien ja Nutturlantien T-risteyksen tuntumassa pykälien mukaan liian lähellä tieliittymää. Tasoristeystä on tarkoitus siirtää Nutturlan suuntaan.
1930-luvulla rakennettu Vainila sijaitsee keskellä Vehmaan kirkonkylää mutta silti täysin omassa rauhassaan. Pihasaunan takaa alkaa pelto, tontin kulmalta pääsee suoraan kunnon metsään.
Talvinen lumimyrsky kaatoi Kalannin hautausmaalta pihlajan. Sen jälkiä siivonneelle seurakunnan työntekijälle sattui vahinko. Erään hautamuistomerkin osiona olevasta graniittipallosta irtosi metalliristi. Hautasijanhaltija löysi puolen metrin syvyisestä lumikinoksesta tuon ristin.
Vakka-Suomen Sanomat
Käyntiosoite Rauhankatu 8, Uusikaupunki Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet ilmoitukset@vakka.fi toimitus@vakka.fi etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.