Lappeenrannassa järjestetyissä Suomen vahvin mies -kilpailussa maskulaismiehet suoriutuivat mainiosti. Alle 105-kiloisten sarjassa Joni Taivassalo oli kolmas ja Niko Nurmi sijoittui yleisessä sarjassa viidenneksi.
Ruotsin Skellefteåssa sijaitsevassa Northvoltin akkutehtaassa alkuvuonna sattuneet kolme kuolemantapausta ovat herättäneet keskustelua akkutehtaiden työturvallisuudesta. Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Mikael Mäki vastasi kysymyksiin Uudenkaupungin akkutehtaan työturvallisuudesta ja käytännöistä.
Huijausviestejä on tullut muun muassa Vakka-Suomen alueen asiakkaille. Vakka-Suomen Sanomien lukijan sähköpostiin saapuneessa huijausviestissä pyydettiin päivittämään asiakastietoja.
Vesattarien pelit naisten Suomensarjassa jatkuivat kahden vierasottelun myötä, joukkueen tehtyä reissut Satakuntaan sekä maanantaina että tiistaina.
Pitkän talven maassa tuontikukillakin on paikkansa, mutta silloin kun Suomessa saa kotimaisia avomaalla kasvatettuja leikkokukkia, silloin tulisi suosia niitä.
Petri Nyström pakkaa kesän alussa autoonsa kalastusvälineet ja muut varusteet. Sitten hän suuntaa Lokalahden mökiltä autonsa nokan kohti pohjoista. Edessä on noin 14 tunnin ajo. Lappi on lumonnut miehemme.
Maskun Palloseura päätti jalkapallon Kolmosen kevätkierroksen perjantaina kotikentällä. Taponkedolla vieraillut Salon Palloilijat joutui matsin alkuhetkillä puolustuskannalle.
Uudenkaupungin matkailuoppaat asettautuivat alkavan kesä- ja opastuskauden kunniaksi yhteiskuvaan kuvavisan merkeissä. Arvuuttelun kohteena on jälleen oppaiden kuvauspaikka. Osallistu kisaan ja toimita vastauksesi viimeistään maanantaina 24.6. mennessä matkailutoimistoon: matkailu@uusikaupunki.fi tai puhelimitse 050 420 5333 (arkisin 10–17, lauantaisin 10–14).
Kumiruonan leirikeskuksen myynnistä uutisoitiin (V-SS 18.4.). Myyntiä on perusteltu muun muassa korjausvelalla, korkeilla käyttökustannuksilla, vähäisillä käyttömäärillä ja rippikoululaisten määrän vähenemisellä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.