Presidentinvaalien toisella kierroksella voi äänestää ennakkoon vielä huomenna. Varsinainen vaalipäivä on tulevana sunnuntaina.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden käytön Vakan alueella Naantalin ja Uudenkaupungin keskustoissa.
Taivassalon seurakunta on joutunut lukitsemaan ruumishuoneen yhteydessä olevat wc-tilat ilkivallan vuoksi.
Rymättylän Aahollissa järjestettiin 26.11. Rymättylän koululaisten taidenäyttely ensimmäistä kertaa ikinä. Aahollissa oli jokaiselta kuudelta luokalta töitä. Taideteoksista 20 raamitettiin vanhoihin kehyksiin, joita on käytetty muissakin taidenäyttelyissä, koska samalla haluttiin harrastaa kierrätystä.
Heinäkuun lopun ja elokuun alun vaihtelevat sääolosuhteet hillitsivät kirjanpainajan alkusyksyn parveilua. Parveilua jatkui vielä syksyllä.
Nousiaisten tekninen lautakunta hyväksyi Falkinkosken uuden saunan hankesuunnitelman. Suunnitelmien mukaan saunahanke toteutetaan vuosina 2024–2025. Investointilistassa hankkeeseen on varattu 300 000 euroa.
Nousiaisten kunta aikoo jatkaa hallinnon erityisasiantuntijan palkkaamista tämä vuoden loppuun saakka. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että palkkaamiseen varattaisiin marras- ja joulukuuksi 10 000 euron lisämääräraha.
Naantalin Löylyn kävelijä Jerry Jokinen sijoittui toiseksi yleisurheilun Ruotsi-ottelun miesten 10 kilometrin kävelyssä sunnuntaina.
Rautilan VPK sai Rautilan Syysmarkkinoilla Vehmassalmen tanssipaviljongilla markkinakävijöiden päät kääntymään heti parkkialueen lähellä, kun ensiesittelyssä markkinoilla oli palokunnan ihan uusi minipaloauto.
Koivikkokujan toimintakeskuksen iloinen väki suuntasi bussilla 13.6. kohti Laitilan Palkkeen järjestämiä aurinkoisia ja ratkiriemukkaita kesäjuhlia. Laitilan juhlatila Sirppuun kokoontui koko Varhan ykköspalvelualueen toimintakeskusten asiakkaat ja henkilökunta.
Vehmaalla Huhtalandian kotitilalla asustaa onnellisia eläimiä, joilla on työtovereinaan vankan ammattitaidon omaava ihmistiimi. Lähes kaikkia lajeja löytyy Huhtalandiasta kolmin kappalein. Härkäpojat Simojoki, Upponalle ja Untamo edustavat suomenkarjaa, ja hevoset Eppu, Make ja Jaako ovat american bashkir curlyja. Keksi, Hopea ja Puppe muodostavat tilan puputrion. Saksanpaimenkoira Ilmari valvoo, että valtakunnassa on kaikki hyvin.
Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa järjestäjinä toimivat Kustavin ja Taivassalon Seurakunnat, Hakkenpään Merenkävijät ry, Kustavin Kipparit ry ja Kustavin talonpoikaispurjehtijat ry. Veneilykauden avausta juhlistettiin merikirkolla, jonka toimitti Kustavin seurakunnan kirkkoherran viransijainen Menni Heikkinen ja kanttori Essi Takkinen. Merikirkossa toivotettiin kiitollisina kesä tervetulleeksi, ihailtiin saaristoluonnon kukoistusta ja toivottiin veneilijöille turvallista kesää, turvassa kareilta ja haaksirikoilta, luontoa kunnioittain ja auttaen kaikkia merellä apua tarvitsevia.
Uudenkaupungin reserviläisten yhdistys lahjoitti Vakka-Suomen ukrainalaisyhteisön käyttöön Ukrainan lipun. Lippulahjoitus oli osa Lions Club Merettarien järjestämää varainkeräystilaisuutta Ukrainan tukemiseksi.
Nousiaisten kunnan johtavat viranhaltijat ovat vaihtuneet ja täydentyneet. On aika odottaa ensimmäisiä konsertteja tältä täydeltä, uudelta kokoonpanolta. Se ei ainakaan jää heidän osaamisesta ja tahtotilasta kiinni, sillä kokemusta heillä on. Orkesteri on täydentynyt kreivin aikaan, kun yhteiskunta pandemian ja kriisien keskellä hakee muotoaan.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.