Mynämäen kunta liittyy takaisin Turun kauppakamarin jäseneksi. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantain kokouksessaan.
Turkulaisen kuvanveistäjä Simo Heleniuksen juhlanäyttely aukeaa Naantalin Taidehuoneella tiistaina 17.9. Helenius on luonut pitkän ja monipuolisen työuran kuvanveistäjänä seitsemällä vuosikymmenellä.
Olin 1950-luvun alkupuolella Kalannin Nuorisoseuran puheenjohtajana. Johtokunnan jäsenet olivat minua vähintään viisi vuotta vanhempia. Tämä vanhempien joukko oli hyvin kokenutta teatteriväkeä.
Vehmaan kunnanhallitus hyväksyi viime kokouksessaan Kuntaliiton suosituksen presidentinvaalien ulkomainonnasta. Ulkomainonnan voi aloittaa 10.1. kunnan hallinnoimilla alueilla. Kunnan tekninen toimi pystyttää vaalimainoskehikot lastulevypohjineen toiminta-aukiolle torstain 4.1. aikana. Puolueet voivat noutaa levyn liimausta varten toiminta-aukiolta perjantain 5.1. aikana.
Taivassalon kunnanhallitus esittää valtuustolle kunnan tuloveroprosentiksi 6,90 prosenttia. Tänä vuonna Taivassalon tuloveroprosentti on 6,86 prosenttia, mutta ensi vuonna tuloveroprosentit tulee ilmoittaa 0,10 prosenttiyksikön tarkkuudella.
Vehmaalla Himoisten venerannassa nousi keskiviikkona laiturille särkiä ja ahvenia, kun lapsiperheet pääsivät kokeilemaan onkimista. Osa oli ensimmäisiä kertoja vapaa pitelemässä, toisille homma oli jo tutumpaa.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) uusin lajitteluasema avataan Uuteenkaupunkiin 2. tammikuuta. Ensi vuoden alusta LSJH:lla on 18 omistajakuntansa toimialueella kaikkiaan 13 lajitteluasemaa aina Utöstä Uuteenkaupunkiin.
T9 Kuula 1) Mila-Maria Hautala TuUL 5,51, 2) Alisa Heino VehmKi 4,20, 3) Jenna Tuuna-Väiskä KalVa 3,80, 4) Neelia Huhtala PiikkKe 3,62, 5) Kerttu Laurila VehmKi 3,45.
Vakka-Suomen Sanomat
Käyntiosoite Rauhankatu 8, Uusikaupunki Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet ilmoitukset@vakka.fi toimitus@vakka.fi etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.