Uusimmat Pisa-tulokset, joiden mukaan oppimistuloksemme ovat edelleen laskeneet, ovat erittäin huolestuttavia. Oppimistulosten lasku on koko 2000-luvun jatkunut murheellinen trendi, johon on puututtava monipuolisin keinoin. Erityistä huolta herättää perustaitojen heikkeneminen.
Joulun alla koronatilanne on Varsinais-Suomessa hellittämässä. Syksyn epidemia-aalto oli raju ja sen huippu osui marraskuun puoliväliin viikolle 46, jolloin Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa todettiin viikossa lähes 300 koronatapausta.
Pelastuslaitoksen palomiehet pelastivat Maskussa Ohensaarentieltä kissan puusta tänään perjantaina. Kissa oli viettänyt yläilmoissa jo useamman päivän. Eläin ei loukkaantunut tilanteessa.
Kurren halloween jatkui viime lauantaina vesisateessa Uudessakaupungissa. Kuvan otti Rauno Parkkila.
Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon jatkoivat kasvuaan kesän aikana lähes kaikilla hyvinvointialueilla. Elokuun 2023 lopussa yli 177 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon hyvinvointialueilla, mikä on lähes 8500 potilasta enemmän kuin huhtikuussa 2023.
Joutsen takertui sunnnuntaina iltapäivällä kalastussiimaan Uudenkaupungin Pitkäluodon saaressa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Korpivainiontielle.
Uudenkaupungin Nystarsin pelit salibandyn naisten ykkösdivarissa jatkuivat viikonloppuna kahdella ottelulla. Lauantain pelimatka Pirkkalaan toi pisteet, mutta sunnuntaina kotipelissä lopun hurja kirikään ei auttanut, vaan tuloksena oli maalin tappio.
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on tiedotteessaan ilmaissut huolensa Taivassalon seurakunnan taloudellisesta tilanteesta ja henkilöstön kuormittumisesta. Asioista on keskusteltu myös kasvokkain, mutta välillä tuntuu, että emme täysin ymmärrä toisiamme.
Mynämäessä vietettiin sunnuntaina Metsäpirttipäivää sekä avattiin sata vuotta sitten Metsäpirtissä syntyneen runoilija Helena Eevan juhlanäyttely.
Mynämäen Urheiluautoilijoissa aktiivisesti toimivan Joni Mäkelän mieleen tuli eräänä keväisenä iltana saunan lauteilla, että haluaisivatkohan Koivikkokujan toimintakeskuksen asiakkaat tutustua autourheiluun.
Lemulainen Antero Koskinen ajoi Lemust Leippä -markkinoille lauantaina harvinaisella menopelillä. Hän toi markkinoille näytille isoisänsä Arvi Koskisen vuonna 1928 hankkiman seitsenpaikkaisen Chevroletin, jonka hän on omistanut isänsä jälkeen nyt kolme vuotta.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.