Laitilan valtuusto hyväksyi maanantaina osayleiskaavaehdotuksen Kolsan-Juvansuon tuulivoimapuistosta. Mynämäen valtuusto päätyi samana iltana samanlaiseen ratkaisuun äänetyksen jälkeen.
Olipa kerran kaukainen ruusutarha, jonka keskellä asui Rosengardin velho. Velholla oli jo melkein kaikki mitä mitä hän mielestään tarvitsi, mutta häneltä puuttui vielä jotain. Velho nimittäin tahtoi viedä prinsessa Mirandan punaisen ruusun. Tarujen mukaan ruusussa on taikavoima, jonka avulla sen omistaja elää ikuisesti. Mutta velholla on ongelma. Huone jossa ruusu on, sijaitsee linnan korkeimmassa tornissa. Rosengardin velho ei osaa lentää vanhalla luudallaan, eikä ikinä pääsisi vartijoiden ohi, joten hänen piti keksiä ratkaisu.
Vehmaan koululla esiteltiin tiistaina Väyläviraston laatimia Turku-Uusikaupunki -junaradan parantamissuunnitelmia.
Lauantaina kamppailtiin Samurai Cup 3 -judokilpailu Rovaniemellä. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Clubista pohjoiseen edustamaan lähti kolmen hengen joukkue tukijoukkoineen.
Varhan hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi keskiviikkona Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustolle tuoreet tiedot entisestään kiristyneestä hyvinvointialueen taloustilanteesta. Valtiovarainministeriö oli edeltävänä päivänä julkaissut ensi vuoden talousarvioon pohjautuvia hyvinvointialueiden päivitettyjä rahoituslaskelmia.
Nousiaisten kunta aikoo jatkaa hallinnon erityisasiantuntijan palkkaamista tämä vuoden loppuun saakka. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että palkkaamiseen varattaisiin marras- ja joulukuuksi 10 000 euron lisämääräraha.
Veijo kasvoi lapsuutensa Pyhärannan Ylikylän osuuskaupassa perheen ainoana lapsena. Koulun hän aloitti Kaukan kansakoulussa jatkaen Uudenkaupungin lukioon. Kaupallisen koulutuksen jälkeen hän päätyi töihin Laitilan osuuspankkiin. Myöhemmin hän perusti tilitoimiston Tili-Rasti Veijo Viitanen. Asiakkaat saivat häneltä äärimmäisen tarkkaa palvelua.
Uusikaupunkilainen voimanostoseura Lokal Power sai kaksi Suomen mestaruutta Lahden maastanostokisoista. Kesällä seuraan liittynyt turkulainen Tomi Nummisto 110 kilon sarjassa ja laitilalainen Pekka Anttila 90-kiloisissa nostivat ikäluokassa 55–59 vuotta mestaruudet.
Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Birdlife Suomen koordinoimien pesimälinnustolaskentojen mukaan kahden Suomen runsaimman lintulajin, peipon ja pajulinnun, pesimäkanta on tänä kesänä ennätyksellisen pieni.
Kustavin valtuusto hyväksyi maanantaina vanhuspalveluihin vajaan 195 000 euron talousarvioylityksen. Samalla valtuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen, jonka mukaan ylijäämää kertyi noin 51 000 euroa. Viime vuoden jälkeen kunnalla on kertynyttä ylijäämää lähes 3,8 miljoonaa euroa.
Vakka-Opiston Vehmaan yksikön kahden suositun kurssin opettaja, hiit- ja kehonhuolto-ohjaaja Mirjam Palo kertoo lopettavansa opetuksen Vehmaalla heikkojen matkakorvausten vuoksi.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.