Kustavin kunnanhallitus hyväksyi vanhus- ja vammaisneuvoston esityksen ikäihmisten päivätoiminnan järjestämisestä tänä syksynä lahjoitusvaroin. Varoja on käytettävissä vielä noin 13 000 euroa. Hallitus päätti, että toimintaan ensi vuodelle osoitettava määräraha ja sen suuruus päätetään talousarviossa.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tekemän tutkimuksen mukaan alueen sekajätteen koostumuksessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia.
Tämä näkyy selkeänä muutoksena myös mobiiliverkon käyttäjämäärissä: kesä-heinäkuussa verkon liikenne painottuu maaseutumaisiin kuntiin. Varsinais-Suomessa mobiiliverkon käyttäjämäärä kasvaa eniten Kustavissa, Taivassalossa ja Vehmaalla.
Todennäköisesti roskien poltosta alkunsa saanut maastopalo levisi Naantalin Rymättylässä vajaan puolen hehtaarin alueelle metsän aluskasvillisuuteen. Maanantaina päivällä sattuneessa palossa ei tullut henkilövahinkoja.
Mynämäen Vehmalaisissa pääsee tiistaina 1.8. klo 18 alkaen tutustumaan kylän vanhojen talojen sekä niissä asuneiden ihmisten tarinoihin Karjalan Marttojen järjestämällä kävelykierroksella. Kierrokselle lähdetään Vehmalaisten maamiesseurantalon luota.
Koronan jälkeen päästään myös Livonsaarella kesätapahtuman viettoon. Tapahtuman aika on entinen eli lauantai viikkoa ennen juhannusta. Tänä vuonna se on 17.6. ja tapahtuma-aika on kello 10–14.
Nousiaisten kunta laajentaa elinkeinotoimikunnan kokoonpanoa. Kunnanhallitus päätti, että vuoden 2023 heinäkuun loppuun saakka asetettuun elinkeinotoimikuntaan nimetään myös elinvoimapäällikköä ja lisäksi luottamushenkilöiden määrää nostetaan kolmesta kuuteen.
Koordinaattorin työkenttä muodostuu puoliksi kahdesta tehtäväkokonaisuudesta eli hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvien asioiden lisäksi myös kotoutumisen edistämisen yhteistyöstä kunnan eri sektoreiden ja muiden toimijoiden kanssa.
Ja ihmisillä hyvä tahto. Tätä joulun sanomaa on jaettu Vakan alueella joulun alla monella tapaa. Vehmaalla riistamiehet lahjoittivat viimeisen, yllättäen käsiinsä päätyneen hirven sosiaalitoimelle, jotta lihat voidaan jakaa apua tarvitseville (V-SS 22.12.) Ensimmäiset asiakkaat saivat mieluisan joulumuistamisen jo torstaina. Sosiaalitoimen väki oli lahjoituksesta iloinen, sillä kaiken kallistuttua tänä vuonna myös ruuasta ja ruokarahasta on ollut pulaa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.