Uudenkaupungin kaupunginhallitus hyväksyi Uudenkaupungin ja Turun välisen joukkoliikenteen lisähankinnan kilpailutuksen ja esitetyn palvelutason niin, että maanantaista perjantaihin ajetaan kymmenen vuoroparia ja viikonloppuisin viisi vuoroparia.
Naantalin Musiikkijuhlat toteutettiin 7. – 18.6. kahden koronavuoden jälkeen. Yleisön määrässä jäätiin kuitenkin vielä koronaa edeltävien vuosien tasosta. Kokonaisuus toi Naantalin ja lähimiljöön kirkkoihin ja muihin idyllisiin paikkoihin yli 200 taiteilijaa. Festivaali juhlisti niin yleisökonserttien paluuta kuin perustajansa sellisti Arto Noraksen työtä.
Kustavin kunta kannattaa lakiesitystä, joka koskee julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä. Kunnanhallituksen lausunnon mukaan uudistus vahvistaa kuntien elinvoimaa, joustavoittaa palvelurakennetta ja tuo työllisyys- ja elinkeinopalveluja kuntalaisten lähipalveluksi.
Mynämäen urheilukeskukseen johtaa nyt asfaltoitu tie, jossa ei ole laajaa kaarretta vaan t-risteys ja sen jälkeen metalliset portit, joista ensimmäinen muistuttaa jatkossakin siitä, että täällä on pidetty Lukkari-Jukola, ja toinen kertoo, että nyt saavutaan urheilukeskukseen.
Uusikaupunki pyrkii myymään Rohijärven entisen uimarannan alueen, joka on yleisen uimarannan lakkauttamisen jälkeen jäänyt kaupungille tarpeettomaksi. Kiinteistön pinta-ala on 1,6 hehtaaria.
Naantalin kaupunginhallitus hyväksyi Luonnonmaan perhetalon alueen palvelutalon tontinluovutuskilpailun voittajaksi Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n sekä Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy:n muodostaman yhteenliittymälle.
Vakka-kuntorastit suunnistettiin Sannonkallion kartalla tiistaina 24.5. Aurinkoinen sää suosi 77 kuntoilijan tapahtumaa. Järjestelyistä vastasivat Markku ja Anneli Heikkilä sekä Marja ja Taru Karlund.
Vehmaan kunnantalon pihalla tuoksui tiistaina kahvi ja räiskäleet, sillä pitkään kunnassa palvelleet Tuija Uusitalo ja Tiina Lehtonen juhlistivat eläkkeelle jäämistään.
Mynämäen kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti viime viikon kokouksessaan esittää Tarvaisten koulun ja päiväkodin lakkauttamista 1.8.2023 alkaen. Vaikka asia on vielä keskeneräinen, ja lopullisen päätöksen tekee mahdollisesti valtuusto kesäkuussa, lautakunta päätti jo tässä vaiheessa Tarvaisten koulun alueen oppilaiden lähikoulun osoittamisesta tulevina vuosina.
Mietoisissa kylvöt siunattiin tiistaina Katavaisten Pohjolassa. Paikalla oli parikymmentä osallistujaa, jotka siirtyivät tilan pihamaalta ristikulkueessa pellon laidalle. Ristiä kantoivat Johan ja Väinö Pohjola, ja Maataloustuottajain Mietoisten yhdistyksen puheenjohtaja Veli-Tuomas Pohjola toivotti väen tervetulleeksi.
Viime vuonna Uudessakaupungissa tehdyn kouluterveyskyselyn tuloksissa näkyy heikennyksiä, jotka saattavat yhtenäiskoulun apulaisrehtorin Virve Pihlava-Lahtisen mukaan johtua ainakin osittain korona-ajasta. Viime keväänä kyselyyn vastasi 267 alakoululaista, 248 yläkoululaista, 119 lukiolaista ja 90 ammattikoululaista.
Merimaskun Maamiesseurantalo on jo 90 vuoden ajan koonnut merimaskulaisia suojiinsa niin moninaisten harrastuksien pariin kuin erilaisiin juhliin aina iltamista hirvipeijaisiin ja lämminhenkisiin perhejuhliin.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.