Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta sai verkossa järjestettyyn Hyviä tekoja -äänestykseen ennätysmäärän ehdotuksia hyvien tekojen kohteista, ja näiden perusteella pankki on tehnyt valinnan vuoden 2023 lahjoituksensaajista.
Koko perheen saturetkeä tarjoileva Myllymuori Myllytonttuineen vie tänä kesänä kuningas Kustaa II Adolfin kadonneen kruununjalokiven jäljille. Seikkailu saa alkunsa Uudenkaupungin nukketeatteri Piironginlaatikolta, ja Myllymuorin hahmoa esittää tänäkin vuonna nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltonen. Hän on myös käsikirjoittanut tarinan ja suunnitellut sekä valmistanut nuket ja rekvisiitat. Myllymuori ja kuninkaan aarre -tarina kuljettaa kuulijoita lyhyellä matkalla Uudenkaupungin keskustassa. Tarina alkaa, kun kuningas huomaa kadottaneensa kallisarvoisimman jalokiven kruunustaan. Hoviväki on tehnyt etsintöjä yötä päivää, ja kuningas on jo menettänyt yöunensa. Apuun rientää Myllytonttu timantinkovan suunnitelmansa avulla. Yhdessä yleisön kanssa Myllytonttu lähtee ratkomaan kadonneen jalokiven arvoitusta. Aarteen etsinnän lomassa on luvassa leikkisää, osallistavaa ohjelmaa, joka vie kuin huomaamatta keskustan nähtävyyksiin. Tarinaa höystetään vahvalla äänimaisemalla, jonka on suunnitellut Mikko Rantanen.
Nousiaisten Koljolan urheilukentällä vallitsee riemukas tunnelma. Saappaita ja palloja lentelee ristiin rastiin samalla, kun kannustushuudot täyttävät kentän. Aurinko hohkaa kuumuuttaan ja hiki valuu pitkin selkää kuumalla kentällä. Juhannuksen jälkeinen maanantaikankeus painaa edelleen monia kotona kyhjöttäviä, mutta ei näitä Nousiaisten ja Maskun eläkeläisiä.
Uudenkaupungin hallinnoimassa Uusikaupunki kirkkailla vesillä -hankkeessa eräänä vesien tilan parantamistoimenpiteenä on leikata upos- ja kelluskasvillisuutta Ykskoivun ja Matalanpuhdin vesialueilla tänä kesänä.
Kaikkea ei nykymaailmassakaan tarvitse ostaa ja omistaa. Asioita voi myös lainata. Vakka-Suomen alueen Vaski-kirjastoissa voi perinteisemmän aineiston lisäksi lainata yllättäviä asioita.
Maataloustuottajain Varsinais-Suomen liittoa voi onnitella oivasta puhujavalinnasta, kun viljelijät pitivät kevätkokousta torstaina Vehmaalla. Paikalle saapui esitelmöimään Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn. Kovan tason puhujavieraan kiinnostavuutta lisäsi se, että Rehn oli viikkoa aiemmin ilmoittanut lähtevänsä tavoittelemaan presidentin virkaa.
Lounais-Suomen poliisilla oli vilkas juhannus Uudenkaupungin poliisiaseman alueella. Poliisilla oli lukuisia tehtäviä liittyen pahoinpitelyihin ja häiriökäyttäytymiseen. Lisäksi poliisi kohtasi tieliikenteessä nuorten kuljettajien riskikäyttäytymistä.
Uusikaupunki rajoittaa liikennettä yöaikaan kello 22–06 koko ruutukaava-alueella. Kokeilu jatkuu syyskuun loppuun saakka ja tämän vuoden kokemusten perusteella päätetään jatkosta.
Porvoo-Jukolaan on ilmoittautunut 1695 Jukola- ja 1549 Venla-joukkuetta. Osanottajia on yhteensä 18 061. Lukkari-Jukolaan verrattuna Jukolassa on nyt 270 joukkuetta enemmän, mutta toisaalta venlojen määrä on 24 joukkuetta pienempi. Vuoden 2019 Kangasala-Jukolan ennätyslukemiin ei vieläkään päästä.
Kustavin sivistyslautakunta päätti viime kokouksessaan myöntää varhaiskasvatuksen vakituiselle henkilöstölle ja pitkäaikaisille sijaisille 150 euron vuosittaisen vaaterahan. Korvaus myönnetään todennettuja kuitteja vastaan.
Kuluvan kevään aikana kansalaiset ovat tehneet puutiaishavaintoja etelä- ja länsirannikon lisäksi erittäin runsaasti esimerkiksi Oulussa. Kansalaisten puutiaishavaintoja on kahden vuoden ajan kerätty Punkkilive-palveluun, jonka avulla Turun yliopiston tutkijat seuraavat ja tutkivat puutiaisten levinneisyyttä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.