Naantalin kaupunginhallitus oikeutti maanntaina kaupunginjohtaja Laura Leppäsen osallistumaan ulkomaan virkamatkalle Islantiin. Matka on parin viikon kuluttua 22.–25.3.
Kustavi muuttaa kunnan länsiosan yleispiirteistä osayleiskaavaa. Kunnanhallitus hyväksyi vaiheosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Huumeiden käyttö voi tuntua nuoresta aluksi kiehtovalta. Pidemmän päälle käyttö aiheuttaa vaikeuksia monella eri elämän alueella vaikuttaen perhesuhteisiin, koulutukseen, työhön, asumiseen, terveyteen ja turvallisuuteen.
Aina minä mieleni pahoitan, kun lenkkeilen Mynämäessä. Miten voi olla näin huonosti hoidettuja kävelyteitä keskustassa? Sen ymmärrän, että Turussa, jossa kuitenkin on enemmän katuja, ei ehditä putsaamaan lumia ja jäätä heti pois.
Emme tiedä, kuinka Ukrainan käy, mutta Ukraina taistelee Suomenkin puolesta. Kun historiaa tästä joskus kirjoitetaan, niin sankareita ovat Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Ukrainan armeija.
Uudenkaupungin tekninen lautakunta on valinnu tämän vuoden katuvalaistuksen saneerauksen urakoitsijaksi Vertek Oy:n. Tarjouksen urakkahinta on 125 990 euroa (alv 0).
Ristinokkaiset pikkukäpylinnut ja niiden tukevammat sukulaiset isokäpylinnut pesivät tähän vuodenaikaan jo täysiään, mikäli havupuiden siemeniä puissa riittää. Syynä pesimiseen pakkaskaudella on se, että siemenet varisevat maaliskuusta alkaen.
Mynämäen tekninen lautakunta perusti työryhmän valmistelemaan Mietoisten alueen kiinteistöjen ja palvelujen järjestämistä.
Maskussa, kuten valtakunnallisesti koko Suomessa, lapsiperheiden ongelmat ja lasten pahoinvointi ovat lisääntyneet, erityisesti koronarajoitusten aikana. Monet perheet koettavat jaksaa omin avuin liian pitkään, vaikka moni alkuun arkinen ongelma tai pulma olisi ratkaistavissa pienellä avulla.
Uudessakaupungissa on pitkään toivottu kunnollista ylläpidettyä talviuintipaikkaa keskustan alueella. Nyt sellainen on kaupungin toimesta kunnostettu Santtion leirintäalueelle.
Nousiaisten kunta on valmis osallistumaan selvitykseen yhteistyön lisäämisestä maankäytön ohjauksessa ja rakennusvalvonnassa. Maskun kunta on tiedustellut Mynämäen ja Nousiaisten kuntien halukkuutta selvitystyön käynnistämiseen.
Naantalin terveyskeskuksen terveyskeskusosaston vierailukieltoa jatketaan sunnuntaihin 16.1. saakka. Vierailuja osastolla on rajoitettu koronavirustartuntojen vuoksi. Vierailukielto alkoi 5.1.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.