Aikanaan suosittua kurtturuusua istutettiin ahkerasti niin teiden varsille ja puistoihin kuin kotipihoillekin. Nyt lajista pitäisi kuitenkin päästä eroon, sillä kurtturuusu ja sen valkokukkainen muoto on säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi, eli sen maahantuonti, myynti ja ostaminen on kiellettyä. Lisäksi kurtturuusun kasvatuksen kieltämisen kolmivuotinen siirtymäaika on käynnissä ja se umpeutuu 1.6.2022. Kasvattamiseksi luetaan myös pelkästään kurtturuusun esiintyminen, riippumatta siitä ylläpitääkö lajia aktiivisesti.
Suurin syy on nelikulma työ, asuminen, kauppa ja liikkuminen, joka jaksottaa ihmisen joka päivästä elämää. Yhteiskuntamme on kuitenkin unohtanut meidät, jotka ovat työvoiman ulkopuolella, asuvat kaukana taajamista, kauppa on keskittynyt suurin yksiköihin ja joukkoliikenne on supistunut. Nyt ne yksilöt, joilla on mahdollisuus siirtyä paikasta A paikkaan B, ajattelevat tilannetta yksilökeskeisesti, ei miltä se muista tuntuu.
Topenginleijan hieno luontokohde sijaitsee Kaurissalossa, Kustavista vajaat kymmenen kilometriä pohjoiseen. Topenginleija on varsin luonnontilainen rannikon keidassuo. Suo on kehittynyt kalliopainanteeseen ja suota ympäröivät joka puolelta kallioiset mäet. Kallioselänteen korkeimmat kohdat ovat noin parikymmentä metriä korkeita.
Vehmaan kunnanhallitus myönsi koululautakunnalle useita lupia opettajien tehtävien täyttämiseen määräaikaisesti ensi lukuvuodeksi.
Kuten tiedätte, Maskun kunnanhallitus on tehnyt päätöksen Lemun kiinteistöistä. Ymmärrän paineet, mutta jälleen kerran asiaa ei ole valmisteltu hyvin. Lemun vanha puukoulu on hirsirakennus, joka voidaan korjata kustannustehokkaasti käyttöön. Lisäksi kyseistä kiinteistöä rasittaa poistamattomia menojäännöksiä eli suomeksi verottajalle pitää maksaa yli 150 000 euroa, jos kiinteistö myydään pois. Kustannustehokkaampi tapa olisi kunnostaa kohde.
Mietoisissa Tavastilan kotiseutumuseolla on kesäkuun ajan esillä Mietoisissa 1897 syntyneen Lauri Kivivuoren maalauksia.
Turun ympäristökunnissa edistetään liikkumisen turvallisuutta päivittämällä kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat. Suunnitelmatyöhön voi osallistua vastaamalla 13.6. mennessä kaikille avoimeen liikenneturvallisuuskyselyyn. Kyselyllä kerätään alueella asuvien ja liikkuvien mielipiteitä ja kokemuksia muun muassa turvattomista paikoista, puutteellisista liikennejärjestelyistä, sattuneista liikennetapaturmista ja läheltä piti -tilanteista.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.