Kustavi muuttaa kunnan länsiosan yleispiirteistä osayleiskaavaa. Kunnanhallitus hyväksyi vaiheosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Aina minä mieleni pahoitan, kun lenkkeilen Mynämäessä. Miten voi olla näin huonosti hoidettuja kävelyteitä keskustassa? Sen ymmärrän, että Turussa, jossa kuitenkin on enemmän katuja, ei ehditä putsaamaan lumia ja jäätä heti pois.
Kansallispuistot ovat korona-aikana kiinnostaneet kulkijoita. Maamme kansallispuistoista on ilmestynyt viime vuosina useita kirjoja. Uusin tammikuussa 2022 perustettu Sallan kansallispuisto ei ole vielä kirjoihin ehtinyt. Kirjassa kerrotaan tarinaa maamme 30 kansallispuistosta.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran tilastojen mukaan Suomessa asunnottomuus on tällä hetkellä historiallisen vähäistä. Asunnottomia oli Aran mukaan Suomessa viime vuoden lopussa 3948, mikä on 393 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2020. Asunnottomuus keskittyy pääasiassa suuriin kaupunkeihin, ja asunnottomista suurin osa, lähes puolet, on pääkaupunkiseudulla.
Perusturvakuntayhtymä Akselista siirtyy 429 henkilöä ensi vuoden alussa toimintansa aloittavalle Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Siirtyvän henkilöstön kustannukset sivukuluineen ovat runsaat 20,9 miljoonaa euroa.
Lapsenuskossani olin jo kuvitellut hirviöitten kuuluvan vain kauhutarinoihin. Ja Grimmin satuihin, joista kuitenkin aina löytyy onnellinen loppu. Aloitin pakinaani illalla ennen sota-aamua – aikeina kirjata pieniä ilonaiheita nyt, kun parin vuoden pandemiapiina tuntuu hellittävän.
Kustavissa vakituisesti asuvat ilman ikärajoja saavat tänäkin vuonna maksuttomat TBE-tehosterokotteet, päätti Kustavin sosiaalilautakunta. Myös viime vuonna kunnassa vakinaisesti asuvat saivat tehosterokotteen maksutta.
Kustavin urheilutalolla järjestettiin lauantaina parkour-tunteja lapsille kahdessa ryhmässä. Parkour on liikuntalaji, jossa pyritään ympäristön esineitä ja rakenteita hyödyntäen liikkumaan mahdollisimman sulavasti ja nopeasti paikasta toiseen.
Varsinais-Suomen liiton maakuntajohtaja Kari Häkämies ja edunvalvontajohtaja Janne Virtanen pohtivat Turun Sanomissa raideliikennettä. Samaan aikaan, kun maanteillämme lisääntyy liikenne, niin jo 50 vuotta sitten unohdetut väylähankkeet unohdetaan tietoisesti.
Suomen Punaisen ristin Mynämäen alueen osastojen (Mynämäki, Mietoinen ja Karjala) vapaaehtoiset olivat kunnan pyynnöstä mukana sekä kunta- että aluevaalien ennakkoäänestyksessä auttamassa terveysturvallisessa äänestystapahtumassa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.