Seurantalojen korjausavustus vuodelle 2023 on haettavana syyskuun ajan. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa.
Maskun seurakunnan rakentama frisbeegolfrata valmistui jo kesän alussa, mutta viralliset avajaiset radalla järjestettiin vasta Suomen Luonnon päivänä eli lauantaina 27. elokuuta.
Lokalahdella toukokuussa aloittaneessa koirahoitola Tepsun Tassutalossa on riittänyt vilskettä koko kesän. Yrittäjä Tea Ruostepuro kertoo, että hoitolaan mahtuu kerrallaan kahden perheen koirat.
– Haluttiin kokeilla välillä jotain muuta kuin ovifarssia, jota on tehty jo monta vuotta. Haravoitiin kotimaisia tekstejä läpi, ja teatterin näyttämöhallitus valitsi tämän, kertoo ohjaaja Teemu Sjöblom.
Viitaten Turun hallinto-oikeuden päätökseen (2.8.2022, dnro 20373/03.04.04.04.10/2020) totean, että olen todella yllättynyt sen sisällöstä ja perusteista. Tämä oikeus minulla kait sentään vielä on oikeusvaltiossa.
Turu Uurenkaupunkin kilt teki sunnuntaina retken Uuteenkaupunkiin, mukanaan väkeä myös Helsingin Uudenkaupungin Killasta.
Vuoden alusta lähtien Mynämäessä jumiutuneita kroppia on laittanut kuntoon mynämäkeläinen Tuomas Lassila. Lassilalla on kokemusta monella alalla työskentelystä, mutta oma kutsumus löytyi lopulta hierojan ammatista. Pääsääntöisesti Lassila tekee klassisen hierojan töitä, mutta aikatauluun ovat toistaiseksi vielä mahtuneet myös työt henkilökohtaisena avustajana.
"Kalantilaisuus ei katoa kuntarajoista huolimatta. Ihmisen on oltava ylpeä juuristaan, ja kalantilaiset ovat hyvällä tavalla oman arvonsa tuntevaa väkeä." Näin totesi Kalanti-seuran varapuheenjohtaja Jani Tanner Kalanti-päivän tervetuliaispuheessaan. Kotiseuturakkaus näkyi myös juhlan osallistujamäärässä, sillä istumapaikat olivat loppua kesken.
Vakka-Suomen Sanomat
Käyntiosoite Rauhankatu 8, Uusikaupunki Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet ilmoitukset@vakka.fi toimitus@vakka.fi etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.