Lokalahtelaiset Henna-Maija ja Veijo Vesola joutuivat pakon sanelemina tyytymään digilehteen, kun varhaisjakelu ei enää tuonut printtilehteä perille. Nyt he eivät enää vaihtaisi takaisin.
Kai Sinkkonen jatkaa Maskun seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajana vuosina 2025–2026. Valtuusto valitsi varapuheenjohtajaksi Mari Karsion.
Palvelukulttuuri on yleensä ihan eri luokkaa kuin ennen vanhaan. Mutta vielä löytyy ravintoloita ja kahviloita, jotka suorastaan mainostavat ja kehuskelevat töykeällä palvelulla. Tällainen on esimerkiksi legendaarinen pannukakkutalo Kompressor Rataskaevu 3.
Etenevä yhteistoimintaneuvottelu alkaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Aluehallitus hyväksyi uuden mallin, jossa tavoitellaan 28,4 miljoonan euron säästöjä vuosina 2025–2026.
Nousiaisten seurakunta uutisoi valheellisesti (V-SS 21.1.). Laitoin jo seurakunnan oman tiedon valitusosoitteesta ja toinen oli kirkkohallitukselta. Minulle on kerrottu seurakunnasta ja kirkkohallituksesta, että oikea valitusosoite olisi hallinto-oikeus. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.
SBS Masku ja Nousiaisten Ryhti jatkavat miesten salibandyn kakkosdivisioonan kärkitaistossa. Masku on sarjakakkosena pinnan FBC Turun Akatemiaa jäljessä ja Ryhti majailee taulukossa kolmantena.
Vakka-Suomen Sanomat
Käyntiosoite Rauhankatu 8, Uusikaupunki Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet ilmoitukset@vakka.fi toimitus@vakka.fi etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.