Il­man sa­no­ja em­me oli­si yh­tään mi­tään. Il­man sa­no­ja yh­teis­kun­taam­me ei oli­si. Työ­pai­kat oli­si­vat hil­jai­sia, kos­ka tau­ko­huo­nees­sa kah­vi­aan sie­mai­le­via ja vä­sy­mys­tään va­lit­te­le­via työ­ka­ve­rei­ta ei enää oli­si. Edes it­se työ­paik­ko­ja ei oli­si, kos­ka bis­ne­si­de­oi­ta ei iki­nä esi­tel­täi­si tu­le­vil­le yh­teis­työ­kump­pa­neil­le ei­kä ide­oi­den ke­hit­te­lyä tai to­teut­ta­mis­ta ta­pah­tui­si.

Toi­sin sa­no­en sa­nat ovat ih­mis­suh­tei­dem­me kan­nal­ta eh­dot­to­man vält­tä­mät­tö­miä. Tar­vit­sem­me nii­tä kom­mu­ni­koi­des­sam­me kai­ken­lais­ten ih­mis­ten kans­sa, oli­vat he sit­ten lä­hei­siä ys­tä­viä tai tun­te­mat­to­mia ohi­kul­ki­joi­ta.

Sa­noi­hin liit­ty­vät voi­mak­kaas­ti kan­sa­kun­tam­me tär­ke­ät ar­vot, ku­ten eri­lai­suu­den sie­to­ky­ky, su­vait­se­vai­suus ja tois­ten ih­mis­ten kuun­te­lu. On tär­ke­ää osa­ta kuun­nel­la tois­ten mie­li­pi­tei­tä ja huo­mi­oi­da ne omis­sa nä­ke­myk­sis­sään, ja ky­sei­set piir­teet ovat eh­dot­to­mia yh­teis­kun­nal­li­sis­ta asi­ois­ta kes­kus­tel­ta­es­sa.

Jot­ta yh­teis­kun­taam­me voi­tai­siin ke­hit­tää pa­rem­paan suun­taan, mei­dän tu­li­si en­sin tie­tää, mil­tä pa­rem­pi suun­ta näyt­tää. Ku­kaan ei voi mie­li­val­tai­ses­ti päät­tää, mil­tä se näyt­tää, vaan sii­hen vaa­di­taan ni­me­no­maan mo­nen eri ih­mi­sen vä­lis­tä kes­kus­te­lua ja kom­mu­ni­koin­tia.

In­ter­ne­tin yleis­tyt­tyä kes­kus­te­lua käy­dään­kin ak­tii­vi­ses­ti ne­tin tar­jo­a­mil­la so­me­a­lus­toil­la, mut­ta tapa ei ai­na ole mil­lään ta­val­la ra­ken­ta­va. Ih­mi­set hyök­kää­vät tois­ten­sa kimp­puun eri­ä­vien mie­li­pi­tei­den­sä ta­kia, ei­vät­kä osa­puo­let osaa ot­taa toi­si­aan huo­mi­oon.

On hyvä, et­tä ih­mi­set us­kal­ta­vat ja saa­vat ava­ta suun­sa heil­le tär­keis­tä asi­ois­ta, mut­ta it­seil­mai­sun men­nes­sä lii­an pit­käl­le on ikä­vä lu­kea hyök­kää­viä vies­te­jä ja eri­tyi­ses­ti jou­tua nii­den koh­teek­si. Jat­ku­vat ne­ga­tii­vi­set kom­men­tit ja huo­mau­tuk­set voi­vat­kin ajaa mah­dol­li­sia asi­al­li­sia kes­kus­te­li­joi­ta pois hei­dän huo­ma­tes­saan, kuin­ka tur­han­päi­väis­tä kes­kus­te­luun osal­lis­tu­mi­nen voi­si ol­la.

Kun ne­tis­sä us­kal­le­taan pu­hua mis­tä ta­han­sa ja sa­noa toi­sel­le mitä ta­han­sa, työ­pai­koil­la ti­lan­ne voi ol­la täy­sin päin­vas­tai­nen. Meil­lä on usein ta­pa­na py­syä hil­jaa toi­sen ih­mi­sen on­nis­tu­es­sa jos­sain. Ajat­te­lem­me kyl­lä hä­nes­tä hy­vää, mut­ta em­me vai­vau­du sa­no­maan sitä hä­nel­le ää­neen.

Eh­kä­pä pel­kääm­me, et­tä jos avaam­me suum­me, muut ih­mi­set voi­vat pi­tää mei­tä ou­toi­na – kult­tuu­ris­sam­me kun ei ole ta­pa­na ol­lut tur­haan ke­hu­ja ja­el­la. Kas­vo­jen me­net­tä­mi­sen pel­ko voi ol­la niin suu­ri, et­tä jä­täm­me mie­luum­min toi­sen ih­mi­sen suo­ri­tuk­sen huo­mi­ot­ta.

Mik­si ajat­te­lem­me au­to­maat­ti­ses­ti niin, et­tä oli­sim­me mui­den sil­mis­sä kum­ma­jai­sia? Täl­lai­nen aja­tus on va­li­tet­ta­van ylei­nen eri­tyi­ses­ti mei­dän suo­ma­lais­ten kes­kuu­des­sa, ja se kos­tau­tuu näyt­täy­ty­es­sään usein mui­den sil­mis­sä piit­taa­mat­to­muu­te­na.

Jos täs­tä ta­vas­ta pääs­täi­siin eroon ja työ­paik­ka­kult­tuu­rin yti­meen kuu­lui­si tois­ten ke­hu­mi­nen sekä tun­nus­tuk­sen an­ta­mi­nen, on­nis­tu­mi­sen ta­voit­te­lu voi­si tun­tua työn­te­ki­jöis­tä pal­kit­se­vam­mal­ta. Hyvä il­ma­pii­ri pa­ran­tai­si työ­hy­vin­voin­tia, joka vai­kut­taa olen­nai­ses­ti niin ih­mi­sen psyyk­ki­seen kuin myös so­si­aa­li­seen­kin hy­vin­voin­tiin.

Us­kal­le­taan siis käyt­tää sa­no­ja hy­vän kyl­vä­mi­seen ym­pä­ril­lem­me. Ih­mi­nen, joka käyt­tää sa­no­ja vii­saas­ti ja mui­ta kun­ni­oit­ta­en, on usein pi­det­ty tyyp­pi niin työ- kuin ar­kie­lä­mäs­sä­kin.

Hy­vin käy­te­tyt sa­nat ovat kai­kis­sa ih­mis­suh­teis­sam­me tär­keä pe­rus­ta, jon­ka pääl­le on hyvä ra­ken­taa toi­mi­via ih­mis­suh­tei­ta, jois­sa osa­puo­let kun­ni­oit­ta­vat toi­si­aan.

Jen­na Kauk­ki­la

Nuor­ten kul­mas­ta -sar­ja tar­joi­lee My­nä­mä­en lu­ki­o­lais­ten nä­kö­kul­mia maa­il­maan. Nuo­ret lu­ki­o­lai­set ovat kir­joit­ta­neet teks­te­jä alun pe­rin osa­na äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den opin­to­jaan.