Abivuonna monen katseet ja puheet suuntaavat tulevaan. Esimerkiksi asunto on hankittava pian, jos haluja lähteä kauemmaksi opiskelemaan on edes vähän. Pienestä tuppukylästä lähtiessä nimittäin tietää, että kaikki jatko-opiskelupaikat ovat enemmän tai vähemmän kaukana.
Onneksi kaukaisuus kuitenkin kiehtoo sen tuomien mahdollisuuksien valossa. Entuudestaan vieraista ihmisistä voi ajan mittaan muodostua hyviä ystäviä, koulutustarjonta voi kaukaisemmissa korkeakouluissa olla läheisempää laajempi, ja erityisesti maalta lähtevästä nuoresta kaupungin hälinä voi suorastaan viehättää; ainakin aluksi.
Kauemmaksi muuttaessa läheisten ja ystävien tuki ja turva on kuitenkin luonnollisesti kauempana kuin ennen. Perhe ei asu poismuuttamisen jälkeen saman katon alla, eikä kotona vastassa ole enää ketään vahingossa samaan aikaan yhteiskeittiössä oleillutta solukämppistä lukuunottamatta. Jääkaappiin ei taianomaisesti ilmesty ruokaa, vaan oven avatessa vastaan tuijottaa vain yksinäinen ketsuppipullo, jota kylmyyttä huokuva jääkaappilamppu valaisee.
Omille muuttaneen nuoren täytyy ensimmäistä kertaa elämässään huolehtia itsensä lisäksi myös kerääntyvistä laskuista ja vuokrista, omasta opiskelustaan ja yleisesti omasta hyvinvoinnistaan. Vastuu itsestään voi erityisesti alussa tuntua raskaalta ja arkielämässä navigoiminen paikoittain hyvinkin hankalalta.
Aina omillaan asuminen ei kuitenkaan ole stressaavaa tai monimutkaista. Ikioman kodin hankkiminen ei ole ainoastaan opiskelupaikan sanelema velvoite, vaan se symboloi monelle nuorelle itsenäistymistä vanhemmistaan ja kypsymistä ihmisenä.
Joillekin nuorille onkin suorastaan haave asua yksin, eivätkä yksinasumisen tuomat vastuut tai velvollisuudet hidasta vauhtia. Sisustamisesta kiinnostunut nuori voi vihdoin toteuttaa itseään oikukkaiden jalkalamppujen, värikkäiden päiväpeitteiden ja kummallisten taulujen kanssa, kun näyttämönä on oman huoneen sijasta kokonainen asunto.
On muuttaminen sitten intoa tihkuvaa tai kauhusta lamaannuttavaa, on useimmilla nuorilla enemmän tai vähemmän kiire sen suhteen. Tutkimukset osoittavatkin, että nuorten pitää tehdä yhä aikaisemmin koko elämänsä kannalta olennaisia valintoja, vaikka taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus jatkuvat yhä pidemmälle aikuisuuteen.
Mutta mitä sitten, kun oma pieni opiskelija-asunto on vihdoin pitkän odottamisen jälkeen saatu, mutta se ei yksinkertaisesti tunnu kodilta?
Ratkaisua ongelmaan ei välttämättä ole. Itsenäistyminen voikin tuoda mukanaan yksinäisyydentunteen, koska läheisten muodostama tukiverkko ei olekaan enää niin lähellä, saati läsnä, kuin joskus ennen.
Paineiden, yksinäisyydentunteen ja kasaantuvan vastuun summa lienee kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan itsenäistymisen hinta. Ne todella testaavat nuoren kykyä huolehtia itsestään, ja ne varmistavat, että hän on kykenevä selviytymään omillaan. Jos haasteet osoittavat, ettei nuori ole vielä itsenäiseen elämään aivan valmis, voi hän vielä hienosäätää suuntaansa ja pohtia unelmiaan uudelleen.
Maailmamme ei onneksi ole niin mustavalkoinen tai jäykkä, että ensimmäisellä yrityskerralla olisi aina pakko onnistua. Kun kaadumme, nousemme ylös, pudistelemme hiekat vaatteistamme ja jatkamme matkaa. Näin pitäisi suhtautua myös nuorten itsenäistymiseen. Jos epäonnistumme, nousemme ylös, mietimme hetken miten seuraavaksi kannattaisi edetä ja jatkamme lopuksi matkaa.
Hyväksykäämme siis, että itsenäistymiseen kuuluvat menestymispaineet ja lisääntyvä vastuu, eikä sen kuuluisikaan olla pelkkää iloa ja hyvää mieltä. Me nuoret voimme siis ajatella maksavamme pienoisesta opiskelija-asunnostamme rahallisen vuokran lisäksi myös kuvainnollista itsenäistymisemme hintaa.
Jenna Kaukkila
Kevään 2025 ylioppilas
Mynämäen lukio