Kuluvana vuonna tulee kuluneeksi 250 vuotta aikansa suurimman suomalaisen säveltäjän ja tähtiartistin, Bernhard Crusellin (1775–1838) syntymästä. Crusell-seura ry ja Uudenkaupungin kulttuuripalvelut ovat toteuttaneet Uudessakaupungissa syntyneen Crusellin juhlavuoden kunniaksi videosarjan, jossa kerrotaan hänen elämänsä ja uransa vaiheista muun muassa hyväntekijänä, klarinetistina ja säveltäjänä.
Videot julkaistaan viikoittain Crusell 250-sarjana Crusell-viikon YouTube-kanavalla (@Crusellviikko-250). Ensimmäinen video on julkaistu 26.5.
Puhujina videoilla ovat musiikkitoimittaja, FT Janne Palkisto ja Crusell-viikon taiteellinen johtaja, klarinetisti Olli Leppäniemi. Uudenkaupungin kulttuuripalveluiden vastaava tuottaja Joni Pietiläinen kuvannut ja editoinut videot.
Uudessakaupungissa syntynyt Crusell paitsi sävelsi konserttoja, kamarimusiikkia, oopperan ja kuoroteoksia, oli klarinettivirtuoosi, toimi urallaan sotilasmusiikkiyhtyeiden kapellimestarina, sovitti laajalti teoksia sekä myös käänsi oopperoiden librettoja useilta kieliltä ruotsiksi.
28.7.–3.8. Uudessakaupungissa vietettävällä juhlavuoden festivaalilla ja sen konserteissa tarkastellaan Bernhardia monesta eri näkökulmasta.