San­na Hal­me

Tai­de­maa­la­ri Ai­mo Lau­ta­la ja nuo­ri tai­tei­li­ja Jo­zek Sca­let­ta (oi­ke­al­ta ni­mel­tään Juu­so Ör­ni) avaa­vat tai­de­näyt­te­lyn­sä gal­le­ria Ho­ri­son­tis­sa Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa. Lau­ta­lan eksp­res­sii­vis-sur­re­a­lis­ti­set, suu­ret vä­ri­maa­lauk­set toi­mi­vat oi­va­na vas­ta­koh­ta­na Sca­let­tan mi­ni­ma­lis­ti­sil­le kal­lo­te­ok­sil­le. Ho­ri­son­tin ko­ko­nai­suus vai­kut­taa.

Ai­mo Lau­ta­lan näyt­te­lys­sä on 16 öl­jy­vä­ri­maa­laus­ta, jois­ta suu­rin osa on maa­lat­tu 2000-lu­vun puo­lel­la. Näyt­te­ly on ni­mel­tään Ih­mi­nen on.

– En li­sää ni­meen mi­tään muu­ta: ih­mi­set saa­vat it­se li­sä­tä sii­hen kol­man­nen sa­nan, Lau­ta­la to­te­aa.

Va­paan tai­de­kou­lun 1960-lu­vul­la käy­nyt, Un­to Pu­sal­ta op­pia saa­nut Lau­ta­la ker­too teh­neen­sä tai­det­ta ai­na.

– Syn­nyn­näi­nen vika, sitä syn­tyy sii­hen on­gel­maan, hän sa­noo.

Ho­ri­sont­tiin Lau­ta­la tuo näh­tä­väk­si ih­mis­fi­guu­re­ja voi­mak­kais­sa sä­vyis­sä.

– Ih­mi­nen kiin­nos­taa, ei juu­ri mi­kään muu. Täl­lä ker­taa pää­a­si­as­sa täl­lai­sia nais­hah­mo­ja. Vai­moa olen pal­jon käyt­tä­nyt mal­li­na. Täs­sä on pu­ber­teet­ti-ikäi­nen tyt­tö Ed­vard Munc­hin maa­lauk­sen mu­kaan. Tuos­sa on So­vi­tus. Tyt­tö kel­tai­ses­sa le­nin­gis­sä ja ras­kaa­na on so­vit­ta­nut it­sen­sä ris­til­le. Kun hän sel­vi­ää sii­tä, hän saa uu­det kas­vot, Lau­ta­la ku­vai­lee maa­laus­ten­sa sym­bo­liik­kaa.

Myös kuo­le­ma on maa­lauk­sis­sa mu­ka­na.

– Tuon nimi on Maa­la­rin kuo­le­ma. Se olen minä. Maa­la­sin it­se­ni – kuo­le­man jäl­keen ei ai­het­ta voi enää maa­la­ta, se pi­tää teh­dä etu­kä­teen, hän vit­sai­lee.

Oikealla Lautalan maalaus Nukke, vasemmalla Maalarin kuolema.

Sanna Halme

Aimo Lautala on kirjoittanut kirjan vuoden 2001 tapahtumista liittyen Uudenkaupungin seurakunnan tilaamiin maalauksiin.

Sanna Halme

Lau­ta­lan näyt­te­lyä voi pi­tää lah­ja­na, sil­lä tai­tei­li­ja on py­sy­tel­lyt pit­kään pois ko­ti­kau­pun­kin­sa jul­ki­suu­des­ta. Yh­te­nä syy­nä on ol­lut 2000-lu­vun alus­sa ta­pah­tu­nut, tai­tei­li­jal­le lä­hes trau­maat­ti­nen epi­so­di, jos­sa Uu­den­kau­pun­gin seu­ra­kun­nan ti­laa­ma kuu­den­tois­ta te­ok­sen maa­laus­sar­ja jou­dut­tiin ko­hun myö­tä siir­tä­mään ja lo­pul­ta pa­laut­ta­maan te­ki­jäl­leen. Maa­lauk­set oli ti­lat­tu siu­naus­kap­pe­liin, ja niis­tä keh­key­tyi erit­täin run­sas mie­li­pi­tei­den vaih­to. Tai­tei­li­jan nä­kö­kul­maa ei juu­ri ym­mär­ret­ty. Lau­ta­la on kir­joit­ta­nut ai­hees­ta kir­jan, jota on myyn­nis­sä näyt­te­lys­sä.

– Pi­ti­hän se kä­si­tel­lä, hän to­te­aa.

Näyt­te­lyn oma­ku­vat, Mus­tat luut ja Val­koi­nen luu, ku­vaa­vat tai­tei­li­jan mu­kaan vah­vuut­ta vai­keuk­sien edes­sä.

– Olen kova jät­kä, ku­kaan ei mah­da mul­le mi­tään, hän mur­jai­see.

Elä­mä­na­sen­tee­na on va­loi­suus ja jat­ku­va uu­den et­si­mi­nen.

– It­se­ään ei pidä jäl­jen­tää. Ai­na jos jäl­jen­tää, sii­tä puut­tuu hen­ki. Maa­laan ai­na, ei sitä voi lo­pet­taa, hän ku­vai­lee.

Jozek Scalettan kalloteoksissa korostuu viikinkimeininki.

Sanna Halme

Ho­ri­son­tin Stu­dio-ti­las­sa Jo­zek Sca­let­tan maa­la­tut pää­kal­lot ovat Kuo­le­man mo­net kas­vot -näyt­te­lyn ma­te­ri­aa­lia. Näyt­te­ly on tai­tei­li­jan en­sim­mäi­nen.

– Suu­rin osa on peu­ran­päi­tä, mut­ta mu­ka­na on pari hir­ven- ja kau­riin­pää­tä­kin. Yk­si tut­tu met­säs­tää, saan kal­lot seu­ran kaut­ta. Keit­te­len nii­tä it­se alus­ta lop­puun, Sca­let­ta ker­too.

Ide­an näyt­te­lyyn­sä Sca­let­ta sai vii­me vuo­den lo­pul­la veis­tä teh­des­sään.

– Sa­ha­sin hir­ven­kal­los­ta sar­vet, jol­loin kal­lo-osa jäi käyt­tä­mät­tä. Ha­lu­sin teh­dä sii­tä jo­tain eri­lais­ta, et­tei se me­ni­si huk­kaan. Olen ha­ke­nut tä­hän vii­kin­ki­tyy­liä.

Sca­let­tan mu­kaan kal­lot voi­vat ol­la pal­jon muu­ta­kin kuin tro­fee­na sei­näl­lä.

– Näen näis­sä po­si­tii­vi­suut­ta. Ar­vos­tan met­säs­tys­tä muu­ten­kin. Mitä enem­män eläi­mes­tä pys­tyy käyt­tä­mään, sitä pa­rem­pi.

Sca­let­tan näyt­te­lys­sä ko­ros­tuu mus­ta väri, jota pois kai­ver­ta­mal­la on saa­tu ai­kaan ku­vi­oi­ta.

– Mus­ta on ol­lut sel­lai­nen, mis­tä olen ty­kän­nyt. Sii­tä tu­lee eni­ten vii­kin­ki­vi­bo­ja, hän ku­vaa.

Teos Kuo­le­man pei­li koos­tuu ri­ko­tuis­ta pei­lin osis­ta.

– Lasi on sär­ky­nyt, ku­ten elä­mä­ni­kin, Sca­let­ta to­te­aa.

Tu­le­vai­suu­des­sa kal­lo­jen maa­laa­mi­nen jat­kuu.

– Alun pe­rin mie­tin sa­taa kal­loa, mut­ta se ei var­maan to­teu­du. Oli­si hie­noa, jos tämä näyt­te­ly sai­si jat­koa, pää­si­si isom­mil­le näyt­tä­möil­le, tai­tei­li­ja toi­voo.

Näyt­te­lyn ava­jai­set ovat tors­tai­na 7. elo­kuu­ta klo 18–20.