Kansikuvassa on Ravean vanha päärakennus.
Mynämäen kotiseutuyhdistys Wirmo-Seura on julkaissut perinteiseen tapaan joulukuun alussa uuden kotiseutujulkaisu Wirmolaisen.
Tällä kertaa lehdessä kerrotaan hevosvarkaan retkistä, Ravean kartanosta Laajoen rannalla, lapsuudesta isoäidin kanssa, siirtokarjalaisista talvi- ja jatkosodan aikana ja sotien jälkeen, Armas Mikolan nuoruudesta, mynämäkeläisistä Suomen postimerkeillä ja "postimerkkien takana", kiertokoululaitoksesta Karjalassa, yrittäjä Arvi Suolahdesta ja Suolahden sahan vaiheista sekä Jarmo "Jakke" Hyrskystä, jonka elämäntehtävänä olivat nuoret.
Julkaisu on jo 23. Wirmolainen. Lehden ulkomuoto ja sisältö noudattelevat tuttua kaavaa, vaikka lehti alkuajoista on jonkin verran muuttunutkin.
Lehden toimittamiseen osallistuu nykyisin useampi ihminen, kun joitakin vuosia sitten lehteen perustettiin toimikunta. Se valmistelee seuraavan vuoden lehteä lähes koko edeltävän vuoden.
Nyt ilmestynyttä lehteä on ollut ensimmäistä kertaa tekemässä uusi päätoimittaja Hanna Puttaa-Vuoriluoto, mutta myös entinen päätoimittaja Kari Ahtiainen jatkaa toimituskunnassa.
Kotiseutuyhdistyksen jäsenet saavat lehden jäsenetuna, ja muille se on myynnissä muun muassa joulumarkkinoilla kivimakasiinissa 7.12.