San­na Hal­me

Ka­lan­ti­lais­ten Pent­ti ja An­ne Sii­vo­sen an­tiik­kie­si­ne­ko­ko­el­ma on täy­den­ty­nyt kah­del­la har­vi­nai­suu­del­la. Toi­nen esi­neis­tä on vii­me jou­lu­kuus­sa han­kit­tu ho­pe­a­pi­ka­ri vuo­del­ta 1795. Se on uu­si­kau­pun­ki­lais­val­mis­tei­nen ja eri­tyi­sen kor­kea, 20 sent­ti­met­riä.

– Pi­ka­rin on val­mis­ta­nut kul­ta­sep­pä Bert­hil Thor­vijk, joka toi­mi Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa vuo­si­na 1770-1823. Kan­sal­lis­mu­se­on tut­ki­mus­ten mu­kaan tois­ta näin kor­ke­aa pi­ka­ria ei ole Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa val­mis­tet­tu, ko­ti­seu­tu­neu­vos Pent­ti Sii­vo­nen ker­too.

Hopeapikarin pohjaan on merkitty tekijän nimikirjaimet BTV ja Uudenkaupungin leima.

Sanna Halme

Ho­pe­a­pi­ka­rit oli­vat eri­tyi­ses­ti sää­ty­läis­ten pii­ris­sä suo­sit­tu­ja juo­ma-as­ti­oi­ta 1700-lu­vun lop­pu­puo­lel­la. 1800-lu­vun al­ku­puo­lel­la ho­pe­a­pi­ka­rei­den suo­si­on kor­va­si osit­tain la­si­pi­ka­rin yleis­ty­mi­nen.

– Suu­ren ho­pe­a­pi­ka­rin ti­lal­le tul­lut­ta koo­kas­ta la­si­pi­ka­ria oli käy­tös­sä vain va­rak­kais­sa ta­louk­sis­sa. Isän­tä joi la­sis­ta en­sim­mäi­se­nä, ja sen jäl­keen vie­raat ar­vo­jär­jes­tyk­ses­sä. Suur­ten pi­ka­rei­den ai­ka­kau­den ol­les­sa ohi alet­tiin pöy­tään kat­taa kul­le­kin ruo­kai­li­jal­le oma la­sin­sa. Se oli pie­ni, ho­pe­a­pi­ka­rin muo­toi­nen lasi, ja nii­tä pu­hal­let­tiin 1800-lu­vun alus­ta ai­na 1800-lu­vun puo­li­vä­liin as­ti useis­sa la­si­teh­tais­sa, Pent­ti Sii­vo­nen sa­noo.

Sii­vos­ten ho­pe­a­ko­ko­el­maan kuu­luu yli 200 Uu­des­sa­kau­pun­gis­sa val­mis­tet­tua ho­pe­ae­si­net­tä. Yh­teen­sä ko­ko­el­mas­sa on 500 ho­pe­ae­si­net­tä 1700-1800-lu­vuil­ta.

Lasipikarit syrjäyttivät osittain hopeiset pikarit 1800-luvun alkupuolella. Kuvassa kierteis- ja pystyrihlattuja lasipikareita.

Sanna Halme

Ko­ko­el­man toi­nen uu­si har­vi­nai­suus on pui­nen kau­laus­lau­ta vuo­del­ta 1657. Se on löy­tö hel­sin­ki­läi­sen ke­räi­li­jän ko­ko­el­mas­ta.

– Pes­tyt lii­na­vaat­teet si­li­tet­tiin kau­laa­mal­la. Sitä var­ten tar­vit­tiin kau­laus­lau­ta ja pyö­reä kau­laus­tuk­ki, jon­ka ym­pä­ril­le oli kää­rit­ty kos­tu­tet­tu vaa­te. Tuk­kia työn­net­tiin lau­dan pu­ris­tuk­ses­sa, kun­nes vaa­te oli si­lin­nyt. Täs­sä kau­laus­lau­das­sa on omis­ta­jan puu­merk­ki, Pent­ti Sii­vo­nen ku­vai­lee.

Van­him­mat kau­laus­lau­dat Suo­mes­sa tun­ne­taan 1600-lu­vun al­ku­puo­lel­ta.

Kaulauslauta vuodelta 1657 on ajalle tyypillisesti niukasti koristeltu. Alempana 1700-luvun runsaasti koristeltu kaulauslauta.

Sanna Halme

– Var­hai­sim­mat kau­laus­lau­dat oli­vat niu­kas­ti ko­ris­tel­tu­ja. 1700-lu­vun al­ku­puo­lel­ta läh­tien ko­ris­te­lut li­sään­tyi­vät, Sii­vo­set ker­to­vat.

Sii­vos­ten ko­ko­el­mas­sa on pit­käl­ti tois­ta­kym­men­tä 1700-lu­vun run­saas­ti ko­ris­tel­tua kau­laus­lau­taa.

– Tämä vuo­den 1657 kau­laus­lau­ta on kan­sal­li­nen aar­re, Pent­ti Sii­vo­nen ko­ros­taa.