Aila Martelius kertoi suvun historiasta 1600-luvulta lähtien.
Martelius-sukuseura vietti seuran 40-vuotisjuhlaa lauantaina 16.8. Mynämäen työväentalolla.
Suvun juuret ovat Hämeessä ja Pohjanmaalla, mutta tänne Varsinais-Suomeen siirryttiin sotien jälkeen, kun Toivo Martelius sai ostaa Mynämäestä Sunilan kartanon maista pienen asutustilan, jouduttuaan jättämään kotitilan ja myllärintyöt luovutettuun Kannaksen Karjalaan Metsäpirttiin.
Toivo ja Susanna Marteliuksen jälkeläiset toisessa, kolmannessa ja neljännessä polvessa olivat koonneet muistoja ja tarinoita esivanhemmistaan ja näistä koottu tarina- ja laulukavalkadi oli tunteita herättävä esitys. Nuoret suvun muusikot Anni Viherä ja Juuso Porekari siivittivät tarinoita tunnelmaan sopivilla lauluillaan. Aila Marteliuksen pitämä juhlapuhe valotti suvun historiaa aina 1600-luvulta asti.
Juhlassa saatiin ihailla suvun vanhimman 97-vuotiaan Kirsti Lehtovaaran upeita käsitöitä, joista oli pystytetty näyttely.
Iloitsimme nuoren sukupolven kiinnostuksesta sukua ja sen historiaa kohtaan. Juhlasali oli täynnä iloisesti tarinoivaa juhlaväkeä. Oli taas niin mukava tavata ja tuntea sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, johon me olemme tässä suvussa kasvaneet.
Sukuseuran puolesta
Leila Pahomow