Sari Hon­ka­sa­lo

My­nä­mä­ke­läi­nen Sara Mo­berg aset­tuu jou­lu­kuun al­ku­puo­lel­la asu­maan My­nä­mä­en kes­kus­taan Saa­rek­keen näy­teik­ku­naan, ja esit­tää sa­mal­la per­for­mans­si­sar­jan "Et­teks te tie­dä kuka mä oon – ta­ri­na mi­näk­si tu­le­mi­ses­ta".

Esi­tyk­siä on 1.–8.12. päi­vit­täin yk­si ai­na klo 17 al­ka­en, kes­to mak­si­mis­saan 15 mi­nuut­tia.

Kaik­ki sai al­kun­sa sii­tä, kun Sa­raa ot­ti pää­hän juo­rut, joi­ta oli kuul­lut it­ses­tään ker­rot­ta­van, ja ha­lu­si niil­le jon­kin­lai­sen vas­tais­kun.

– Mie­tin et­tä me­nen vaik­ka mie­luum­min ik­ku­naan esil­le, juo­rut­koon sii­tä.

Ik­ku­nas­sa asu­mi­seen veti myös tie­toi­suus sii­tä, mi­ten pal­jon Suo­mes­sa edel­leen on asun­not­to­muut­ta. Ko­ro­na-ai­kaan puo­les­taan so­pii ko­ke­mus sii­tä, mil­lais­ta on elää eris­tyk­sis­sä. Ik­ku­nas­sa on nä­ky­vis­sä mut­ta kui­ten­kin la­sin erot­ta­ma­na muis­ta.

– Yö­py­mi­sa­ja­tus tuli ko­ro­nas­ta mut­ta myös ko­din tär­key­des­tä. Se on edel­leen mo­nel­le vie­ras aja­tus, et­tä Suo­mes­sa on pal­jon asun­not­to­mia, ei­vät­kä kaik­ki ole mi­tään va­paa­eh­toi­ses­ti asun­not­to­mia pu­liuk­ko­ja, Sara to­te­aa.

Sara oli miet­ti­nyt, et­tä pis­täi­si­kö Näyt­tä­möik­ku­na-aja­tuk­ses­taan vies­tiä Saa­ren kar­ta­non yh­tei­sö­tai­tei­li­ja Pia Bartsc­hil­le, mut­ta hän­tä pe­lot­ti lii­kaa. Sit­ten hän sat­tu­mal­ta ta­pa­si Pian, ja asia oli hel­pom­pi sa­noa kas­vo­tus­ten.

Yh­teis­työs­sä idea läh­ti ke­hit­ty­mään, ja taus­ta­jouk­koi­hin löy­tyi­vät myös An­ni Leh­to­nen ja Mar­cus Mat­ti­la. An­ni te­kee la­vas­tei­ta, pu­vus­tus­ta ja toi­mii tek­ni­se­nä tu­ke­na ja Mar­cus on ol­lut mu­ka­na te­ok­sen suun­nit­te­lus­sa sekä toi­mii esi­tyk­sis­sä si­vu­roo­leis­sa.

Per­for­mans­si ei ole Sa­ral­le vie­ras­ta, sil­lä hän on osal­lis­tu­nut muu­ta­miin ai­em­piin yh­tei­sö­tai­teen pro­jek­tei­hin, mut­ta yk­sin hän ei ole sitä ai­em­min teh­nyt.

Esi­tyk­ses­sä kä­si­tel­lään sitä, mil­lai­nen Sara it­se ko­kee ole­van­sa, mil­lai­sek­si ih­mi­set hä­net olet­ta­vat, mil­lai­nen hän ei ha­lua ol­la ja mil­lai­sek­si hän ha­lu­aa tul­la.

– Esi­tys on ta­ri­na mi­näk­si tu­le­mi­ses­ta. En­sin py­ri­tään ir­ti niis­tä ul­ko­puo­lis­ten an­ta­mis­ta omi­nai­suuk­sis­ta, mie­ti­tään mikä on it­sel­le tär­ke­ää ja an­ne­taan jo­kai­sel­le omi­nai­suu­del­le roo­li­hah­mo, Pia ku­vai­lee esi­tyk­sen kul­kua.

Sar­jan en­sim­mäi­ses­sä esi­tyk­ses­sä ku­va­taan ir­tau­tu­mis­ta, ja muis­sa esi­tyk­sis­sä roo­li­hah­mo­jen kaut­ta it­se­päi­syyt­tä, ujout­ta, luo­vuut­ta, hen­gel­li­syyt­tä, ra­ti­o­naa­li­suut­ta, ris­ti­rii­tai­suut­ta ja yk­si­näi­syyt­tä.

Kun luo­vii sen vä­lil­lä, mitä it­se nä­kee ja mitä muut nä­ke­vät, jou­tuu myös poh­ti­maan kum­pi on to­tuus, vai on­ko se jo­ta­kin sil­tä vä­lil­tä.

– Esi­tys­tä voi tul­la kat­so­maan vain yh­te­nä il­ta­na, mut­ta jos käy kat­so­mas­sa kaik­ki, syn­tyy jat­ku­vuus hah­mo­jen vä­lil­lä, Pia to­te­aa.

Esi­tyk­siä kat­so­taan ik­ku­nan ta­kaa ul­koa, mut­ta vii­mei­sel­lä ker­ral­la Saa­rek­kees­sa on myös avoi­met ovet.

En­sim­mäi­nen esi­tys myös strii­ma­taan Saa­rek­keen Fa­ce­book-si­vul­le.

Sara Mo­berg to­te­aa, et­tä yh­tei­sö­tai­teen myö­tä hä­nen on ol­lut hel­pom­pi hen­git­tää.

– Mi­nun ei ole ol­lut help­po löy­tää sitä, mitä ha­lu­an teh­dä. Olen ai­na ha­lun­nut teh­dä jo­ta­kin luo­vaa, mut­ta olen aja­tel­lut et­tei se on­nis­tu, kun olen niin pas­ka tyyp­pi, en ole luot­ta­nut it­see­ni, Sara ker­too.

Sara myön­tää et­tei nuo­rem­pa­na edes ym­mär­tä­nyt luo­vuu­den pur­ka­mi­sen tär­keyt­tä. Nyt hän suun­nit­te­lee tai­tei­li­jan am­mat­tia va­ka­vis­saan.

Tai­tees­sa hän pi­tää sii­tä, et­tä se on hel­lä­va­rai­sem­pi tapa tuo­da jul­ki mie­li­pi­tei­tään kuin vaik­ka kir­joit­ta­mi­nen.

– Ja te­ok­set, ku­ten Sa­ran­kin teos, voi­vat tar­jo­ta jon­kin­lai­sen sa­mais­tu­mis­pin­nan niil­le, jot­ka kamp­pai­le­vat sa­mo­jen asi­oi­den kans­sa, Pia Bartsch li­sää.