Jokaisella varsinaissuomalaisella on oikeus lähipalveluihin sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa. Palveluiden saavutettavuudella on ihmisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja arjen sujuvuuden lisäksi vaikutusta maakunnan elinvoimaan.
Palveluiden säilyttäminen mahdollisimman lähellä ihmisiä on arvo, josta keskusta ei tingi. Keskusta on ollut tällä aluevaltuustokaudella keskeinen toimija sen varmistamisessa, että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden palveluverkko pysyy laajana. Paine palveluiden karsimiseen ja keskittämiseen on ollut kova, mutta se ei ole keskustalle käynyt.
Lähisairaalat ja sote-toimipaikat tarjoavat nopeaa ja turvallista hoitoa lähellä kotia. Keskusta haluaa turvata niiden toiminnan sekä kehittää sosiaali- ja terveydenhuoltoa niin, että laadukas hoito on lähellä jokaista asukasta.
Keskustan mielestä samalla tulee huolehtia, että suurimmissa keskuskaupungeissa palveluita ei keskitetä ainoastaan yhteen toimipisteeseen. Esimerkiksi neuvoloiden sekä lasten ja perheiden palveluiden tulee olla lähellä kaikkia asukkaita Turussakin. Neuvoloiden ja koulujen kautta ennaltaehkäistään terveysongelmia, tuetaan lasten kehitystä ja tarjotaan tukea perheille.
Tulevan kevään aluevaaleissa päätetään hyvinvointialueen palveluverkosta. Keskusta on sitoutunut siihen, että palveluverkko ja palvelut säilyvät alueellisesti kattavina, saavutettavina ja ihmisläheisinä.
Varsinais-Suomen keskustan piirikokous