Jo­kin ai­ka sit­ten oli mie­li­pi­de­kir­joi­tus kuk­ko­po­jan ly­hy­es­tä mur­heel­li­ses­ta elä­män­kaa­res­ta. Ih­mi­sel­le on an­net­tu oi­keus käyt­tää luon­non an­ti­mia ra­vin­nok­seen: sekä eläi­miä et­tä kas­ve­ja. Muun mu­as­sa ham­paam­me ja ruo­an­su­la­tuk­sem­me ovat se­ka­ra­vin­toon so­pi­via.

Voim­me tie­ten­kin kiin­nit­tää huo­mi­om­me kuk­ko­ti­pui­hin, mut­ta sa­mal­la pi­täi­si ot­taa huo­mi­oon koko luo­ma­kun­ta. Ku­kaan tai mi­kään ei ole syn­ty­nyt jää­däk­seen. Luu­len, et­tä kuk­ko­po­jan elä­män päät­ty­mi­nen on hel­pom­pi kuin mo­nen ”luon­nol­li­sen” kuo­le­man koh­taa­van.

Oli­si kai lo­pe­tet­ta­va koko sii­pi­kar­ja­ta­lous ja muu­kin hyö­ty­ko­tie­läin­tuo­tan­to. Tämä mul­lis­tai­si si­vi­li­saa­ti­on ja siir­tyi­sim­me ke­räi­ly­ta­lou­teen: mie­het aa­mul­la met­sään ja emän­nät li­ha­pa­to­ja häm­men­tä­mään. Saa­li­se­läi­mel­lä oli­si mah­dol­li­suus pa­e­ta tai hyö­kä­tä la­jis­ta riip­pu­en. Niin men­nei­syy­des­sä.

Olen aja­tel­lut, et­tä em­me voi tie­tää, tun­te­vat­ko kas­vit ki­pua. Mie­lel­lä­ni en ko­tii­ni ha­lua leik­ko­kuk­kia, kos­ka ne on tuo­mit­tu la­kas­tu­maan ja lo­pul­ta kuo­le­maan mal­jak­koon sil­miem­me edes­sä.

Ero ih­mi­sen ja mui­den kuo­le­vais­ten vä­lil­lä on tois­tai­sek­si se, et­tä ih­mi­nen jou­tuu vie­lä­kin kär­si­mään vuo­si­tol­kul­la ko­via tus­kia, mut­ta eläin­ten koh­dal­la asia on tuo­mit­tu eläin­rääk­käyk­sek­si. Se on ri­kos. Kan­na­tan eu­ta­na­si­aa.

Kuk­ko­poi­ka on syn­ty­nyt ly­hy­een elä­mään. Voi jopa pääs­tä pää­si­äis­ti­puk­si ei­kä pa­rem­mas­ta tie­dä – elä­män­työ on teh­ty.

Ee­va Au­vi­nen

Naan­ta­lin Me­ri­mas­ku