Luonnonvaraisiin eläimiin kohdistuvat tragediat herättävät usein laajaa paheksuntaa, kuten nähtiin alkusyksyllä Suomussalmella, kun raakkukantaa kohtasi tuho. Huomion ansiosta tilanteeseen reagoitiin nopeasti.
Samankaltaista huomiota tarvitsisivat kuitenkin ne miljoonat tuotantoeläimet, jotka elävät ja kuolevat teollisuuden varjoissa näkymättöminä meille, vaikka heidän joukkotuhoamisensa on yhteiskunnassamme sallittua. Moni haluaa kääntää katseensa pois tästä todellisuudesta.
Kukkotiput ovat kananmunantuotannossa ”hyödyttömiä”, joten heidän elämänsä päättyy pian kuoriutumisen jälkeen. Heidät lopetetaan joko hiilidioksidilla tai maseroimalla eli murskaamalla elävältä telojen tai terien avulla. Hiilidioksidilla tapettaessa kuolema ei ole välitön: untuvikot tainnuttavat vasta jonkin ajan kuluttua hengitettyään ilmaan kipua ja pelkoa aiheuttavaa kaasua. Myös vanhentuneet munintakanat lopetetaan tällä menetelmällä. Maseroiminen on nopeampi tapa, jos tipun pää murskautuu heti, mutta jos prosessi epäonnistuu, se aiheuttaa suunnatonta kärsimystä.
Suomessa kananmunien kulutus on runsasta. Harva kuitenkaan miettii, kuinka paljon kärsimystä ja kuolemaa liittyy munantuotantoon. Vuosittain miljoonat vastakuoriutuneet kukot ja loppuun käytetyt kanat tapetaan, vaikka kananmunat eivät ole ihmisille välttämättömiä. Leivonta onnistuu vaivatta ilman munia ja kasvipohjaiset proteiinipitoiset, kolesterolittomat ja tuskaa tuottamattomat vaihtoehdot tarjoavat herkullisia mahdollisuuksia ilman, että kenenkään täytyy kärsiä.
Heidi Pelkonen
Viral Vegans -yhdistys