Louhisaari suljetaan – miksi?
Olemme hämmästyneinä joutuneet seuraamaan Museoviraston säästöpäätöksiä, joiden yhtenä kohteena on Askaisten Louhisaaren kartanolinna: Suomessa merkittävä, lähes ainutlaatuinen aateliskartano ja marsalkkamme Carl Gustaf Mannerheimin syntymäkoti. Marsalkka oli yksi Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimpiä vaikuttajia niin sotilaana kuin valtiomiehenä.
Tiedämme, että nyt valtion hallinnossa on menossa monia säästö- ja tehostamistoimia eri sektoreilla. Museoviraston noin 30 miljoonan euron budjettiin on kohdistettu kymmenen prosentin kustannusleikkaus vuonna 2025, yli 30 henkilöä irtisanotaan ja 150 lomautetaan joksikin aikaa. Yksi syvästi yllättänyt Museoviraston säästöpäätös oli Louhisaaren sulkeminen ensi vuonna. Miksi? Millä perustein? Millä mittareilla valinta on tehty?
On yksinkertaista tehdä yhteen- ja vähennyslaskua, paljonko viraston kulut muuttuvat Louhisaaren sulkemisessa: henkilöt pellolle, hoitokulut minimiin, myynti- ja markkinointikulut nollaan. Ei voi olla niin, että Museovirasto tekisi sulkemispäätöksiä arvioimatta siihen liittyviä kokonaisvaikutuksia koko ympäröivälle yhteiskunnalla, elinkeinoelämälle ja kulttuurielämälle. Tällaista en ole nähnyt.
On selvää, että Louhisaaren 20 000 vuosittaisella vierailla on merkittävä vaikutus alueelle ja sen moniin kulttuuriohjelmiin, kuten kartanon omat monipuoliset ohjelmat ja esittelyt, yhteistoiminta Naantalin musiikkijuhlien kanssa, monet suvipäivät, alueen monet ravintola- ja majoituspalvelut, liikennöitsijäpalvelut, positiivinen mainosarvo Maskun kunnalle ja ympäröivälle maakunnalle.
Ei voi olla niin, että valtion hallinto ja sen alainen Museovirasto ei ota huomioon Louhisaaren sulkemisen kokonaisvaikutusta alueelle. Se on tietysti mitä suurimmassa määrin valtion päättäjiltä arvovalinta. Tässä tapauksessa ei voi olla niin, että Museoviraston vuositalous on ainoa mittari päätöksessä. Muutama sadantuhannen säästö ei voi ohittaa Louhisaaren satojen vuosien kulttuuriperintöä ja sen vaikutuksia niin tälle alueelle kuin koko Suomelle.
Suomessa on menossa parhaillaan monien veteraanijärjestöjen toimintojen päättyminen. Sotiemme jälkeisen ajan sotien perinnetyö on siirtymässä Tammilehvän perinneliittoon, jonka toiminta jakautuu alueellisesti. Meillä tällä alueella sitä hoitaa Sotiemme 1939–1945 Varsinais-Suomen Perinneyhdistys ja sen neuvottelukunnan puheenjohtajana seuraan toimintaa läheltä.
On valtava työ siirtää monien veteraaniyhdistysten vuosikymmenten perintö uuden yhdistyksen kautta tuleville sukupolville. Varsinais-Suomen Sotaveteraanit ja Sotainvalidit ovat 37 vuoden ajan katkeamatta järjestäneet Louhisaaressa arvokkaan Mannerheimin muistojuhlan. Voidaanko sitäkään enää jatkaa? Louhisaarella on monia muitakin veteraanien elämään liittyviä historiamuistoja, jotka voidaan nyt menettää.
Nyt Museoviraston leikkauksista on tehty poliittinen pelinappula niin hallituspuolueiden sisällä kuin oppositiossakin. Rahaa näyttäisi nyt jälkeenpäin löytyvän ja leikkaukset voisivat olla pienempiä. Kukahan tätä peliä johtaa. Moni päättäjä joutuu kyseenalaiseen asemaan.
Kulttuuriväki kantaa laajemminkin huolta rahoitusleikkauksista. Jokainen meistä voi osallistua tähän huoleen allekirjoittamalla ”Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi”.
Jotain hyvääkin Louhisaarta koskevassa sulkemiskeskustelussa on ollut. Kartanolinnan ainutlaatuisuus ja korvaamattomuus ovat tulleet monien tahojen kautta esille. Uskon, että yhdessä viranomaisten ja alueellisten toimijoiden kanssa kannattasi hakea ratkaisua Louhisaaren toiminnan jatkamiseksi kolmannen sektorin panosta unohtamatta. Alueemme tarvitsee elävää Louhisaarta.
Aappo Kontu, TkT
Mynämäki