Arvoisat Saloniemi ja Pappila, kiitän teitä tärkeästä keskustelusta hiilinieluista ja ilmastotyöstä (V-SS 19.12.2024). Olemme yhtä mieltä siitä, että monimuotoisuuden suojelusta ja hiilensidonnasta on maksettava metsänomistajille kunnollinen korvaus. Tätä periaatetta tulisi laajentaa, mutta samalla toistan huoleni siitä, että keskustelu sivuuttaa kaupungistumisen roolin ilmastokriisin juurisyynä -kuten myös kirjoituksenne Vakassa 13.1.2025.
Ilmastokeskustelu on keskittynyt liian yksipuolisesti maaseutuun ja metsiin. Tällä hetkellä Helsingissä keskimääräiset asukaskohtaiset päästöt ylittävät nelinkertaisesti määrän, joka mahtuisi Pariisin ilmastosopimuksen rajoihin. Tämä sisältää myös kulutuksesta aiheutuvat päästöt ja korostaa kaupunkien vastuuta ilmastokriisin ratkaisemisessa (HS 1.1.2025). Vuonna 2024 ilmasto oli koko vuoden ajan keskimäärin 1,5 astetta lämpimämpi kuin esiteollisena aikana – aikana, jolloin talous ei vielä pyörinyt fossiilisten polttoaineiden varassa. Ja aivan oikein toteatte, että ilmastomuutoksen syynä ovat fossiilisen energian poltosta ilmakehään muutaman sadan vuoden aikana kertyneet hiiliyhdisteet.
Väitteenne, ettei syyllisiä tulisi etsiä kaupungeista, koska teollistumisen hyödyt ovat jakautuneet kaikille, ei ole paikkansapitävä. Vuonna 2020 Suomen asukaskohtainen BKT oli keskimäärin 43 049 euroa, mutta Helsingissä se oli peräti 147 866 euroa asukasta kohden. Tämä osoittaa, että kaupunkien taloudellinen painoarvo on huomattavasti suurempi, mikä heijastuu myös niiden päästö- ja resurssikulutuksen tasoon. Kaupungit ovat merkittäviä päästöjen ja resurssien kulutuksen lähteitä, mutta niiden ympäristövaikutuksia käsitellään usein vähemmän kriittisesti kuin metsien käyttöä, vaikka kaupunkien vaikutukset luonnonvarojen kulutukseen ovat globaalisti merkittäviä.
Metsäekonomian ja metsäpolitiikan professori Maarit Kallion tutkimushankkeen alustavat tulokset osoittavat, että EU:n metsänhakkuiden vähentäminen voisi siirtää hakkuita trooppisiin maihin, joissa metsien suojelu on heikompaa. Tämä niin sanottu hakkuuvuoto ei vain heikennä biodiversiteettiä, vaan lisää myös globaaleja päästöjä. Metsien merkitystä ilmastotyössä ei voi kiistää, mutta kaupungistumisen roolia ilmastokriisissä käsitellään vain harvoin.
Betoni on rakennusmateriaali, joka valmistetaan sekoittamalla sementtiä, vettä, hiekkaa ja usein lisäaineita. Se on toiseksi eniten maapallolla käytetty aine veden jälkeen, ja sen tuotanto aiheuttaa huomattavan osan hiilidioksidipäästöistä. Pelkästään sementtiteollisuus vastaa jopa 2,8 miljardin tonnin CO2-päästöistä vuosittain, mikä tekisi siitä maailman kolmanneksi suurimman päästöjen tuottajan, jos se olisi valtio (The Guardian, 25.2.2019).
Kuntanielu -hanke, jossa Suomen ympäristökeskus (SYKE) yhteistyössä mm. Turun, Espoon, Lahden ja Joensuun kaupunkien kanssa parhaillaan selvittää maankäyttösektorin nettonieluja ja yrittää luoda perustaa kuntatason kompensaatiotoiminnalle tavoitteena kaupunkien hiilineutraalius, heijastaa samaa kaupunkeja suosivaa vinoumaa, jossa kaupungit pyrkivät siirtämään vastuunsa hiilensidonnasta läheiselle maaseudulle alueellisen yhteistyön nimissä.
Tämä on vastuun ulkoistamista, ja muistuttaa pyrkimystä tehdä maaseudusta keskuskaupunkien nautinta-alue ilman, että kaupungit kantavat omia velvoitteitaan. Olisin toivonut Teiltä ajatuksia kaupunkien rakentamiseen käytetystä sementistä, teräksestä, lasista ja asfaltista? Onko todella niin, että kaupunkien suunnasta ei ratkaisuja tule etsiä ja että näiden materiaalien kaupungeille tuoma hyöty sekä käytetty fossiilinen energia on jaettu tasapuolisesti myös maaseudulle? Toivon, että avaatte näkemyksenne myös kaupunkien roolista.
Nykyinen kaupunkipolitiikka on lisäksi merkittävästi heikentänyt puuta suosivaa rakentamista, joka voisi toimia tärkeänä hiilivarastona. Paras hiilivarasto on rakenteissa, kuten puurakenteisissa taloissa, mutta betonipolitiikan suosiminen ja puuta hyödyntävän omakotitalokaavoituksen jyrääminen ovat tehneet tästä tavoitteesta vaikeasti saavutettavan. Puun käyttö rakentamisessa ei ainoastaan vähennä päästöjä, vaan lisää myös pitkäaikaisia hiilivarastoja. Kaupungistumisen myötä rakennusmateriaalien valintojen tulisi keskittyä ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, jotka edistävät sekä ekologisuutta että hiilensidontaa.
Näkemyksemme hakkuiden määrästä eivät ole yhtenevät, mutta toivon, että meillä on yhteinen halu keskustella kaupungistumisen tuomista ongelmista ilmastokriisin keskiössä. Siksi keskustelun painopistettä on siirrettävä metsistä kaupungistumisen ongelmiin. Kaupunkien on kannettava vastuunsa ilmastotyössä sen sijaan, että ne siirtävät velvoitteensa muille puhumalla hiilineutraaliudesta. Päästöjen vähentämisessä ei ole aikaa hukattavaksi.
Pekka Myllymäki