Vuonna 1939 itsenäisyyspäivää vietettiin meillä kovin erilaisissa tunnelmissa. Pieni Suomi oli ottanut tuolloin vastaan venäläisten ilman sodanjulistusta aloittamaa suurhyökkäystä viikon verran.
Talvisodan ihme syntyi joka rintamalla 105 kunnian päivää kestäneissä taisteluissa. Koko maailman yllätykseksi Suomi onnistui torjumaan tunkeutujan valloitusyrityksen.
Kansakuntamme antama uhri tuolloin 85 vuotta sitten oli kallis. Yli 27 000 suomalaista kaatui taistellessaan vapautemme puolesta. Sankarivainajien kiviset kunniataulut kirkoissa ja muissa julkisissa tiloista kertovat ainutkertaisista uhrauksista.
Sotiemme taisteluista selvinneitä on keskuudessamme enää pieni joukko. Arvostus veteraanisukupolvea kohtaan ei aina kaikkialla ole ollut kunniakansalaisten edellyttämällä tasolla. Kuluvalla vuosituhannella kunnioitus on viimein vakiintunut, eikä kyseenalaistuksia enää juurikaan kuulla.
Ukrainan jo kolmatta vuosipäiväänsä lähestyvä sota on palauttanut mieliimme itäisen mahtimaan ikiaikaisen tavan kohdella rauhaa rakastavia rajanaapureitaan.
Suomalaisten maanpuolustustahto on kansainvälistä huippuluokkaa ja myös ensimmäisten Nato-ajan asevelvollisten motivaatio suorittaa palvelustaan on hyvällä tasolla.
Itsenäisyyspäivän arvokkaiden perinteiden lisäksi on kansallisen merkkipäivän ympärille liimautunut vuosien mittaan monenlaisia äärilaitojen marsseja ja mielenilmauksia. Kuka protestoi mitäkin.
Vapaus omaan mielipiteeseen ja sen ilmaisemiseen taisteltiin aikaisempien sukupolvien sitkeyden voimin.
Toivottavasti myös kansallisena juhlapäivänä mieltään osoittavat muistavat, että itsenäisyytemme ja vapautemme eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyys.
Aki Simola
Masku