Isoisäni kertoman mukaan Koivistot olivat tulleet Karkun pitäjästä ensin Kalannin Vahteruksen kylään Pietilän naapuriin Ollan taloon vuokralle ja he olivat yhteistyössä isoisäni kanssa. Myös vaimo Anna oli yhteistyössä isänäitini kanssa. Aika lienee ollut 1900-luvun alkupuoli.
Silloisen elämän kovuudesta kertoo se, että Koivisto oli tullut kerran isoisäni luo ja kysynyt, saako lautaa, kun kävi kuolema. Heidän pieni lapsensa oli kuollut. Koivisto teki arkun laudoista ja kantoi lapsen ruumiin hartioillaan Kalannin hautausmaalle kymmenen kilometrin päähän.
Koivistot rakensivat vaatimattoman asunnon kolmen kilometrin päähän Met-Vemanin kylään ja kutuille pienen suojan. Paikka oli nykyisen Pirkonkujan polulla puolen kilometrin päässä metsän reunalla peltoaukean takana.
Koiviston isäntä oli erikoinen persoona. Hän oli nuorena ennen avioitumistaan ollut 11 vuotta USA:ssa kaivostyössä. Hän osasi englannin kieltä ja oli ilmeisesti melkoinen tarinankertoja, koska Vahteruksen miehet kävivät häntä haastattelemassa. Hän opetti myös naapurilleen Haarmannin isännälle englannin kieltä, mutta totesi, että ei tästä mitään tule. Koiviston etunimeä en tiedä, mutta häntä sanottiin Ulleksi.
Ulle Koivisto on ollut äärimmäisen kovakuntoinen. Hän viljeli vihanneksia ja toi niitä käsikärryillä Lahden kauppaan. Vaatimattomista oloista huolimatta hän oli viljelytoimissaan ehkä aikaansa edellä todennäköisesti USA:ssa näkemänsä perusteella.
Erikoista oli, että hän kulki talvellakin paljain jaloin vetäen kärryjä perässään. Olen nähnyt tämän ja se oli pelottava näky. Miehellä oli myös pitkä musta tukka hartioille saakka. Kerran Lahden kaupan edessä, kun olin kouluun menossa, taisi olla helmikuu, Koivisto oli vihanneskuormansa kanssa paljain jaloin. Yksi mies kysyi, eikö jalkoja palele. Koivisto vastasi, että lumi on talvella lämmintä.
Koivistolta oli kysytty, miksei hän pidä hevosta. Koivisto vastasi, että hevonen syö paljon ja lannoittaa vähän, traktori olla pitää. Silloin ei paikkakunnalla ollut yhtään traktoria koko Valkeameren ympäristössä. Sitä en tiedä, olisiko Puttaalla ollut. Koivisto sai käyttää isoisäni hevosta.
Koiviston pojat Nero ja Klaus rakensivat uuden talon Met-Vemanin kylän rajalle Vahteruksen puolelle.
Koiviston pojat olivat sodassa. Neron tarinaa on kerrottu ennen. Klaus oli sotakomennuksella Pohjois-Suomessa. Hän avioitui sodan aikana, kaatui ja on haudattu Pohjois-Suomessa sankarihautaan.
Koiviston isännällä oli henkisiä ongelmia ja vaimo toimitti hänet mielisairaalaan Uuteenkaupunkiin. Koivisto oli kommentoinut, että paratiisi on olemassa, mutta ei tiennyt, että se on näin lähellä.
Asioiden laajuuden takia tämä tarina jää paljon vajavaiseksi.
Yksi muistoni Koiviston perheestä liittyy aikaan ennen sotia 1930-luvun puoliväliin. Vahteruksen kylän lapset kävivät pyhäkoulua Koiviston Annan luona. Asunto oli äärimmäisen vaatimaton, vain yksi huone ja ovi suoraan ulos. Lisäksi oli kuttujen pieni rakennus, jota Anna meille esitteli. Se oli kaivettu vähän maan sisään ja ylöspäin oli vain ikkuna kattona. Talon isäntä ei ollut koskaan paikalla, kun Anna piti pyhäkoulua.
En tiedä Anna Koiviston taustoista, mutta jälkeenpäin ajatellen hän oli valistunut ja myös huumorintajuinen. Muistiini on jäänyt hänen opetuksensa: ”Mä taimi olen sun tarhassas ja varten taivasta luotu”. Silloin oli naisia, jotka äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta kasvattivat uutta sukupolvea ja pitivät yllä korkeaa kulttuuria.
Kauno Pietilä
Kalanti