Isoi­sä­ni ker­to­man mu­kaan Koi­vis­tot oli­vat tul­leet Kar­kun pi­tä­jäs­tä en­sin Ka­lan­nin Vah­te­ruk­sen ky­lään Pie­ti­län naa­pu­riin Ol­lan ta­loon vuok­ral­le ja he oli­vat yh­teis­työs­sä isoi­sä­ni kans­sa. Myös vai­mo An­na oli yh­teis­työs­sä isä­näi­ti­ni kans­sa. Ai­ka lie­nee ol­lut 1900-lu­vun al­ku­puo­li.

Sil­loi­sen elä­män ko­vuu­des­ta ker­too se, et­tä Koi­vis­to oli tul­lut ker­ran isoi­sä­ni luo ja ky­sy­nyt, saa­ko lau­taa, kun kävi kuo­le­ma. Hei­dän pie­ni lap­sen­sa oli kuol­lut. Koi­vis­to teki ar­kun lau­dois­ta ja kan­toi lap­sen ruu­miin har­ti­oil­laan Ka­lan­nin hau­taus­maal­le kym­me­nen ki­lo­met­rin pää­hän.

Koi­vis­tot ra­ken­si­vat vaa­ti­mat­to­man asun­non kol­men ki­lo­met­rin pää­hän Met-Ve­ma­nin ky­lään ja ku­tuil­le pie­nen suo­jan. Paik­ka oli ny­kyi­sen Pir­kon­ku­jan po­lul­la puo­len ki­lo­met­rin pääs­sä met­sän reu­nal­la pel­to­au­ke­an ta­ka­na.

Koi­vis­ton isän­tä oli eri­koi­nen per­soo­na. Hän oli nuo­re­na en­nen avi­oi­tu­mis­taan ol­lut 11 vuot­ta USA:ssa kai­vos­työs­sä. Hän osa­si eng­lan­nin kiel­tä ja oli il­mei­ses­ti mel­koi­nen ta­ri­nan­ker­to­ja, kos­ka Vah­te­ruk­sen mie­het kä­vi­vät hän­tä haas­tat­te­le­mas­sa. Hän opet­ti myös naa­pu­ril­leen Haar­man­nin isän­näl­le eng­lan­nin kiel­tä, mut­ta to­te­si, et­tä ei täs­tä mi­tään tule. Koi­vis­ton etu­ni­meä en tie­dä, mut­ta hän­tä sa­not­tiin Ul­lek­si.

Ul­le Koi­vis­to on ol­lut ää­rim­mäi­sen ko­va­kun­toi­nen. Hän vil­je­li vi­han­nek­sia ja toi nii­tä kä­si­kär­ryil­lä Lah­den kaup­paan. Vaa­ti­mat­to­mis­ta olois­ta huo­li­mat­ta hän oli vil­je­ly­toi­mis­saan eh­kä ai­kaan­sa edel­lä to­den­nä­köi­ses­ti USA:ssa nä­ke­män­sä pe­rus­teel­la.

Eri­kois­ta oli, et­tä hän kul­ki tal­vel­la­kin pal­jain ja­loin ve­tä­en kär­ry­jä pe­räs­sään. Olen näh­nyt tä­män ja se oli pe­lot­ta­va näky. Mie­hel­lä oli myös pit­kä mus­ta tuk­ka har­ti­oil­le saak­ka. Ker­ran Lah­den kau­pan edes­sä, kun olin kou­luun me­nos­sa, tai­si ol­la hel­mi­kuu, Koi­vis­to oli vi­han­nes­kuor­man­sa kans­sa pal­jain ja­loin. Yk­si mies ky­syi, ei­kö jal­ko­ja pa­le­le. Koi­vis­to vas­ta­si, et­tä lumi on tal­vel­la läm­min­tä.

Koi­vis­tol­ta oli ky­syt­ty, mik­sei hän pidä he­vos­ta. Koi­vis­to vas­ta­si, et­tä he­vo­nen syö pal­jon ja lan­noit­taa vä­hän, trak­to­ri ol­la pi­tää. Sil­loin ei paik­ka­kun­nal­la ol­lut yh­tään trak­to­ria koko Val­ke­a­me­ren ym­pä­ris­tös­sä. Sitä en tie­dä, oli­si­ko Put­taal­la ol­lut. Koi­vis­to sai käyt­tää isoi­sä­ni he­vos­ta.

Koi­vis­ton po­jat Nero ja Klaus ra­ken­si­vat uu­den ta­lon Met-Ve­ma­nin ky­län ra­jal­le Vah­te­ruk­sen puo­lel­le.

Koi­vis­ton po­jat oli­vat so­das­sa. Ne­ron ta­ri­naa on ker­rot­tu en­nen. Klaus oli so­ta­ko­men­nuk­sel­la Poh­jois-Suo­mes­sa. Hän avi­oi­tui so­dan ai­ka­na, kaa­tui ja on hau­dat­tu Poh­jois-Suo­mes­sa san­ka­ri­hau­taan.

Koi­vis­ton isän­näl­lä oli hen­ki­siä on­gel­mia ja vai­mo toi­mit­ti hä­net mie­li­sai­raa­laan Uu­teen­kau­pun­kiin. Koi­vis­to oli kom­men­toi­nut, et­tä pa­ra­tii­si on ole­mas­sa, mut­ta ei tien­nyt, et­tä se on näin lä­hel­lä.

Asi­oi­den laa­juu­den ta­kia tämä ta­ri­na jää pal­jon va­ja­vai­sek­si.

Yk­si muis­to­ni Koi­vis­ton per­hees­tä liit­tyy ai­kaan en­nen so­tia 1930-lu­vun puo­li­vä­liin. Vah­te­ruk­sen ky­län lap­set kä­vi­vät py­hä­kou­lua Koi­vis­ton An­nan luo­na. Asun­to oli ää­rim­mäi­sen vaa­ti­ma­ton, vain yk­si huo­ne ja ovi suo­raan ulos. Li­säk­si oli kut­tu­jen pie­ni ra­ken­nus, jota An­na meil­le esit­te­li. Se oli kai­vet­tu vä­hän maan si­sään ja ylös­päin oli vain ik­ku­na kat­to­na. Ta­lon isän­tä ei ol­lut kos­kaan pai­kal­la, kun An­na piti py­hä­kou­lua.

En tie­dä An­na Koi­vis­ton taus­tois­ta, mut­ta jäl­keen­päin aja­tel­len hän oli va­lis­tu­nut ja myös huu­mo­rin­ta­jui­nen. Muis­tii­ni on jää­nyt hä­nen ope­tuk­sen­sa: ”Mä tai­mi olen sun tar­has­sas ja var­ten tai­vas­ta luo­tu”. Sil­loin oli nai­sia, jot­ka ää­rim­mäi­ses­tä köy­hyy­des­tä huo­li­mat­ta kas­vat­ti­vat uut­ta su­ku­pol­vea ja pi­ti­vät yl­lä kor­ke­aa kult­tuu­ria.

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti