Näin kevätaikaan monissa kouluissa ollaan lähdössä leirikouluun. Vanhempainyhdistykset ovat keränneet rahaa ja kouluissa on ollut vuosikausien ajan perinteenä lähteä leirikoulureissuun esimerkiksi kuudennen luokan lopulla.
Opettajille kohdennetussa mainonnassa tulee leirikoululiite joka vuosi. Liitteessä kerrotaan unohtumattomista elämyksistä, joita leirikoulussa voi kokea oppilaiden kanssa. Korvauksista ei sen sijaan ole puhetta. Narratiivista siis puuttuu kokonaan opettajien edunvalvonta.
Lähtökohta leirikoululle on se, että opettaja on halukas lähtemään sinne. Leirikoulut eivät ole opettajille pakollisia työtehtäviä vaan niistä voi aina kieltäytyä. Jos ne olisivat pakollisia, niiden korvaamisesta olisi täytynyt sopia eri tavalla.
Taloudellisesti leirikoulu on kaukana kannattavasta: opettaja saa ainoastaan peruspalkan sekä päivärahat, vaikka on läpi leirikoulun vastuussa oppilaista ympäri vuorokauden. Mikäli opettajan pitää järjestää omille lapsilleen tai eläimilleen hoitoa, leirikoulu heilahtaa taloudellisesti tappiolliseksi hetkessä. Ja vaikkei lapsia tai hevosia kotona olisikaan, niin menetetylle ajalle ei nykyisellä korvauspolitiikalla anneta euronkaan arvoa.
Moni opettaja kokee painostusta ja syyllistämistä leirikoulujen ja myös yökoulujen osalta. Vanhempainyhdistykset vetoavat, että rahaa on kerätty tietty määrä ja luokan edellinen opettaja oli ilmaissut halukkuutensa lähteä leirikouluun. Koulun henkilöstö mainitsee vaivihkaa, että leirikoulut ovat olleet kyseisen koulun pitkä perinne. Kynnys sille, että opettaja kertoisi, että ei aio lähteä, nousisi todella korkeaksi.
Ope ry haluaa ottaa leirikoulukeskusteluun mukaan opettajien edunvalvonnan. Opettajien tulee saada korvaus jokaisesta leirikoulutunnista.
Kannustamme opettajia olemaan tässä asiassa valppaita. Korvauksista voi sopia paikallisesti, mutta parasta olisi, jos leirikoulukorvauksille olisi sovittuna yleinen linja, jota noudatetaan. On tietenkin myös mahdollista keskustella laajemminkin leirikoulujen tulevaisuudesta, jos niihin osallistumista ei haluta opettajalle korvata.
Leirikouluista voi saada unohtumattomia elämyksiä, mutta unohtumattomat elämykset eivät lyhennä opettajien asuntolainoja.
Ope ry:n puolesta
Pauli Valo
puheenjohtaja
Antti Alanen
varapuheenjohtaja