Po­li­tiik­ka on ar­vo­kas­ta ja vas­tuul­lis­ta yh­teis­ten asi­oi­den hoi­toa – pait­si sil­loin, kun sii­tä tu­lee ai­no­as­taan omaan etuun pyr­ki­vää pe­lai­lua, jos­sa it­sek­kyys rat­kai­see ja ide­o­lo­gi­at tai­pu­vat ma­te­ma­tii­kak­si.

Pe­li­te­o­ria ei eh­kä tee maa­il­mas­ta pa­rem­paa, mut­ta ai­na­kin se se­lit­tää, mik­si kai­kes­ta tu­lee lo­pul­ta peli, ei­kä ko­vin rei­lu sel­lai­nen.

Suo­ma­lai­nen po­li­tiik­ka muis­tut­taa yhä enem­män pe­liä. Ei vain sik­si, et­tä ase­tel­mat vaih­tu­vat no­pe­as­ti tai kos­ka kes­kus­te­luis­sa vi­lah­te­lee stra­te­gi­oi­ta ja siir­to­ja. Vaan sik­si, et­tä po­liit­ti­nen dy­na­miik­ka toi­mii mo­nel­la ta­paa juu­ri ku­ten pe­li­te­o­ria sen se­lit­tää: kyse on ti­lan­teis­ta, jois­sa jo­kai­sen siir­ron ar­vo riip­puu mui­den toi­mi­joi­den liik­keis­tä.

Hal­li­tus­neu­vot­te­lut ovat täs­tä eri­no­mai­nen esi­merk­ki. Puo­lu­eet pun­ta­roi­vat, kuin­ka pal­jon val­taa ne voi­vat saa­da tin­ki­mät­tä lii­kaa omis­ta pe­ri­aat­teis­taan. Lii­an jäyk­kä lin­ja voi vie­dä hal­li­tus­pai­kan, mut­ta lii­al­li­set myön­ny­tyk­set saat­ta­vat mak­saa us­kot­ta­vuu­den omien ää­nes­tä­jien sil­mis­sä. Klas­si­nen van­ki­la­di­lem­ma on vah­vas­ti läs­nä: voi­ko luot­taa yh­teis­työ­hön, vai on­ko tur­val­li­sin­ta var­mis­taa oma etu?

Sama pe­lil­li­syys tois­tuu hal­li­tuk­sen ja op­po­si­ti­on suh­tees­sa. Usein näh­dään ti­lan­tei­ta, jois­sa la­ki­a­loi­te kaa­tuu, ei sen si­säl­lön, vaan esit­tä­jän vuok­si. Täl­löin kyse ei ole si­säl­löl­li­ses­tä kiis­tas­ta, vaan stra­te­gi­ses­ta ase­moin­nis­ta – sii­tä, mil­tä re­ak­tio näyt­tää omal­le kan­nat­ta­ja­kun­nal­le ja mi­ten se ase­moi­tuu tu­le­via vaa­le­ja sil­mäl­lä pi­tä­en.

Ei­kä ää­nes­tä­jä­kään ole vain pe­lin kat­so­ja. Tak­ti­nen ää­nes­tä­mi­nen on ar­ki­päi­vää: ää­ni saa­te­taan an­taa puo­lu­eel­le, joka ei ole lä­hin­nä omaa ar­vo­maa­il­maa, mut­ta jol­la on par­haat mah­dol­li­suu­det vai­kut­taa tai es­tää epä­mie­lui­sam­pi vaih­to­eh­to.

Tänä ke­sä­nä pe­li­te­o­ri­an hei­jas­tuk­set nä­kyi­vät konk­reet­ti­ses­ti Kul­ta­ran­ta-kes­kus­te­luis­sa, jois­sa pre­si­dent­ti Ale­xan­der Stub­bin isän­nöi­mä­nä poh­dit­tiin ul­ko- ja tur­val­li­suus­po­li­tiik­kaa muut­tu­vas­sa maa­il­man­ti­lan­tees­sa. Kes­kus­te­luis­sa hah­mot­tui sel­väs­ti, mi­ten po­liit­ti­set toi­mi­jat muo­toi­le­vat jul­ki­set pu­heen­sa pait­si ar­vo­jen myös ase­tel­mien mu­kaan: kuka ot­taa roo­lin re­a­lis­ti­na, kuka pai­not­taa mo­raa­lia ja mis­sä kul­kee re­to­rii­kan ja re­aa­li­po­li­tii­kan raja?

Toi­nen ajan­koh­tai­nen esi­merk­ki si­sä­po­li­tii­kas­ta on hal­li­tuk­sen so­peu­tus­po­li­tiik­kaan liit­ty­nyt po­la­ri­saa­tio. Työ­mark­ki­nau­u­dis­tuk­set, lak­ko­aal­to ja eri­tyi­ses­ti kään­ny­tys­lain kä­sit­te­ly ki­ris­ti­vät il­ma­pii­riä. Kun osa ai­em­min kään­ny­tys­la­kia vas­tus­ta­nees­ta op­po­si­ti­os­ta päät­ti tu­kea hal­li­tuk­sen esi­tys­tä, näh­tiin stra­te­gis­ta pe­liä pait­si edus­kun­ta­ta­sol­la myös puo­lu­e­ken­tän si­säl­lä.

Tu­kea pe­rus­tel­tiin tur­val­li­suu­del­la ja vas­tuul­li­suu­del­la. Vas­tus­ta­jat nä­ki­vät sii­nä ir­ti­o­ton ai­em­paan lin­jaan näh­den. Jäl­leen ol­tiin ti­lan­tees­sa, jos­sa jo­kai­nen siir­to si­säl­si enem­män kuin pääl­tä­päin oli­si voi­nut ar­va­ta: sen mu­ka­na kul­ki vies­ti ase­moin­nis­ta.

Kai­ken tä­män kes­kel­lä nou­see ky­sy­mys: on­ko po­li­tiik­ka aat­tei­den kamp­pai­lua vai en­nen kaik­kea tak­ti­nen peli? Eh­kä se on mo­lem­pia. Mitä pa­rem­min ym­mär­räm­me pe­lin ra­ken­teet, sitä te­rä­väm­min voim­me ar­vi­oi­da sen pe­laa­jia. Kos­ka jos em­me tun­nis­ta pe­liä, saa­tam­me pe­la­ta tah­to­mat­tam­me mui­den eh­doil­la.

Joni Var­jo (sd.)

Nou­si­ais­ten kun­nan va­ra­val­tuu­tet­tu