Sota-ai­ka­na ja vä­hän vie­lä sen jäl­keen­kin mai­to ajet­tiin Suo­mes­sa mei­je­rei­hin he­vo­sil­la, kun kaik­ki kuor­ma-au­tot otet­tiin puo­lus­tus­voi­mil­le. Aju­rei­na oli­vat pää­a­si­as­sa nuo­ret nai­set ja muu­ta­mat alai­käi­set po­jat. Ka­lan­nin mei­je­ri oli käyn­nis­sä vuo­den jo­kai­se­na päi­vä­nä jou­lu­päi­vää lu­kuun ot­ta­mat­ta.

Olin mai­do­na­jos­sa mu­ka­na ke­säs­tä 1941 läh­tien, jol­loin jat­ko­so­ta al­koi, alus­sa meil­lä työs­sä ol­leen 17-vuo­ti­aan po­jan kans­sa ja myö­hem­min yk­sin. Olin sil­loin 12-vuo­ti­as. En­sim­mäi­set mai­to­kan­nut ha­et­tiin kel­lo 7 Sant­ti­on Ant­ti­las­ta, sit­ten Sant­ti­on Kon­nul­ta ja sen jäl­keen Mau­nul­ta, jo­hon tuo­tiin mai­to myös Ky­tä­mä­en Nur­me­las­ta.

Vah­te­ruk­ses­ta mai­dot tu­li­vat yh­del­tä isol­ta mai­to­pu­kil­ta ky­län ris­teyk­ses­tä. Sit­ten otet­tiin mai­to mat­kan var­rel­ta Leh­to­sel­ta ky­län ra­jal­ta, sen jäl­keen Heik­ki­läs­tä. Kuu­lin Heik­ki­län po­jil­ta kan­sa­kou­lun ai­ka­na ru­non:

Haar­ma­ni Al­lil ol lehm ja se nimi ol Rus­ka,

siit ol nii mone präs­si ja tus­ka,

ko isof­lik Ver­na joi kaik mai­to ja ker­ma

ete vä­häf­lik Hilk­ka saa­nu yht mai­to­tilk­ka.

Tätä ky­län osaa kut­sut­tiin sil­loin Met-Ve­ma­nik­si (met tar­koit­taa met­sää). En tie­dä taus­tois­ta, mut­ta täs­tä oli­si ta­ri­naa enem­män­kin. Vii­mei­nen mai­to­kan­nu tuli Kos­ken­ta­kaa.

Mai­don lä­het­tä­jiä näis­sä ky­lis­sä oli 21 ja mai­toa ajet­tiin joka päi­vä. Meil­lä ja Sant­ti­on Kon­nul­la oli vuo­ro joka seit­se­mäs päi­vä, toi­sil­la oli joka toi­nen viik­ko tai ker­ran kuu­kau­des­sa. Se joka meni sun­nun­tai­na, meni myös maa­nan­tai­na. Näin vuo­ro siir­tyi seu­raa­val­la vii­kol­la yh­den vii­kon­päi­vän eteen­päin.

Ke­säl­lä ajet­tiin kär­ryil­lä, tal­vel­la reel­lä. Lai­tu­mien riu­ku­ai­dat tei­den reu­noil­la li­sä­si­vät lu­men ki­nos­tu­mis­ta tiel­le. Tei­tä ei au­rat­tu, mut­ta he­vo­sil­la pää­si ai­na. Sil­loin ei ol­lut sa­de­vaat­tei­ta ja jos­kus kas­tui lä­pi­mä­räk­si. Ko­val­la pak­ka­sel­la pär­jä­si, kun kä­ve­li kuor­man vie­res­sä. Mat­ka oli yh­teen suun­taan 14 ki­lo­met­riä. Sil­loin ei met­sis­sä ol­lut su­sia, mut­ta tie­det­tiin, et­tä de­sant­te­ja voi­si ol­la.

Mei­je­ril­lä mai­don pun­ni­tuk­ses­sa kan­nut piti tyh­jen­tää isän­nöit­si­jän kir­jan jär­jes­tyk­sen mu­kaan. Mai­to­kan­nu­ja oli eri­ko­koi­sia, suu­rim­pien ti­la­vuus oli 60 lit­raa. Mei­je­rin nai­set aut­toi­vat mei­tä nuo­rem­pia mai­do­na­ju­rei­ta kuor­man pur­ka­mi­ses­sa. As­ti­at ja ko­neet de­sin­fi­oi­tiin höy­ryl­lä. Höy­ryä ei tah­to­nut tul­la tar­peek­si. Polt­to­ai­nee­na käy­te­tyt ha­lot oli­vat usein tuo­rei­ta. Täs­tä kai joh­tui, et­tä iä­käs ko­neen­käyt­tä­jä oli her­mos­tu­nut ja pur­ki kiuk­ku­aan mei­je­rin nais­työn­te­ki­jöi­hin ja jos­kus mei­hin aju­rei­hin.

Ker­ran mei­je­rin pi­hal­la yk­si van­hem­pi mies, jota en tun­te­nut, sa­noi mi­nul­le: Si­nul­la on toi­nen he­vos­ruo­ma pi­dem­pi. En vas­tan­nut, mut­ta ajat­te­lin, et­tä se on pie­ni asia asi­oi­den ko­ko­nai­suu­des­sa. Sil­loin ei saa­nut mänt­ti­nah­kaa ja olin ti­la­päis­rat­kai­su­na lait­ta­nut ruo­mat sil­loi­sel­la pa­pe­ri­köy­del­lä, joka ve­nyi epä­ta­sai­ses­ti.

Ny­kyi­sen pa­lo­a­se­man vie­res­sä en­ti­sel­lä suo­je­lus­kun­nan ur­hei­lu­ken­täl­lä oli pres­suil­la teh­ty he­vos­ten ka­pi­tal­li. He­vos­ten päät oli­vat ul­ko­na ja si­säl­lä kä­ry­tet­tiin jo­tain. ITeih­met­te­lin sil­loin, mik­si he­vo­set tuo­daan so­ta­rin­ta­mal­ta tän­ne hoi­det­ta­vik­si.

Mei­je­rin ka­tol­la pyö­ri­vä il­mas­toin­ti­lai­te, jos­sa sil­loin oli teks­ti Pa­tent­ti Sa­vo­nius. Näyt­tää pyö­ri­vän edel­leen, to­sin ruos­tu­nee­na.

Mei­je­rin puo­mis­sa oli joka päi­vä yli 30 he­vos­ta, kun odo­tet­tiin mai­don kul­kua se­pa­raat­to­rei­den läpi, jos­sa ker­ma ero­tet­tiin mai­dos­ta voin val­mis­tus­ta var­ten. Ta­kai­sin tul­les­sa kaik­ki mai­to­kan­nut pa­lau­tet­tiin läh­tö­paik­kaan­sa, osa tyh­ji­nä, osas­sa oli plut­ta­naa eli kuo­rit­tua mai­toa, jota käy­tet­tiin si­ko­jen ruo­kin­taan.

Mai­don­kul­jet­ta­ja toi ker­ran kuu­kau­des­sa mai­to­ti­lin, joka oli kir­je­kuo­res­sa. Kir­jeet oli lii­mat­tu ja si­säl­lä oli se­te­lei­tä ja ko­li­koi­ta. Ti­lit piti ha­kea kir­kon­ky­län osuus­kas­sas­ta. Mai­don­kul­jet­ta­jat toi­vat Lah­den kaup­poi­hin myy­tä­vän voin. Ker­ran mi­nul­la oli voi­ta 52 ki­loa kaup­poi­hin. Vaik­ka sil­loin oli sään­nös­te­lyn ai­ka, niin ky­lis­sä oli kui­ten­kin pal­jon vä­keä.

Mai­do­na­jo he­vo­sil­la kes­ti ke­sä­kuus­ta 1941 hel­mi­kuu­hun 1947. Pie­ti­län ajo­vuo­ro oli ker­ran vii­kos­sa. En ole kaik­kia näi­tä vuo­ro­ja aja­nut, mut­ta suu­rim­man osan.

Les­kie­män­tä Sai­mi Kon­tu oli aa­mul­la ai­na pai­kal­la, kun hain mai­toa hei­dän na­vet­tan­sa edes­tä. Jäl­keen­päin olen aja­tel­lut, seu­ra­si­ko hän sitä, kuin­ka poi­ka sel­vi­ää.

Tal­vi­sin reel­lä kul­kies­sa kuor­man pys­tys­sä pi­tä­mi­ses­sä oli lu­mi­ki­nos­ten ta­kia mon­ta ker­taa vai­keuk­sia. Ker­ran kä­vi­kin niin, et­tä koko mai­to­kuor­ma kaa­tui ja mai­dot me­ni­vät han­keen. Pel­kä­sin, jou­dun­ko mak­sa­maan kaik­ki. Jon­kin­lais­ta kes­kus­te­lua käy­tiin, mut­ta Sai­mi Kon­tu sa­noi, et­tei mi­tään ar­vit­se kor­va­ta.

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti