Olen pitkään seurannut ihaillen Marttojen toimintaa. Marttaliitto seuraa aikaansa ja tekee kansansivistystyötä arjen tasolla. Pula-aikana se esitteli korvikemateriaaleja ja nykyään se jakaa kierrätysvinkkejä ja kuluttajavalistusta. Jäseniä on aina ohjattu tekemään terveellistä, edullista ja maukasta ruokaa läheltä saatavista raaka-aineista.
Viimeksi Marttaliitto on haastanut muita järjestöjä tekemään vapaaehtoisen kasvisruokasitoumuksen, jolla halutaan korostaa ruokavalintojen merkitystä laajemmin ja antaa esimerkkejä uusien ravitsemussuositusten noudattamisesta.
Olen vähentänyt lihan käyttöä terveydellisistä, eettisistä ja ympäristöstä johtuvista syistä jo ennen uusien suositusten julkaisemista. En innostunut lihankorvikkeista ja muista valmisruuista, joten lisäsin vain kasvisraaka-aineiden osuutta.
Olen myöhemmin löytänyt uusia raaka-aineita, mausteita ja valmistustapoja varsinaisiin kasvisruokiin esimerkiksi Marttojen sivuilta. Usein näillä ohjeilla juuret ovat syvällä Suomen ruokaperinteessä, mutta myös uudet maut muista kulttuureista ovat innostaneet.
Perusta ruokailutottumuksiin tulee kotoa sekä koulujen tarjoamasta ruokailusta ja opetuksesta. Pääsin hiljattain syömään kouluaterian ja tarjottu jauhelihakastike oli kelpo ruokaa. Iso astia oli pitkällä linjastolla yhdessä kasvisperäisten lisukkeiden kanssa. Kulman takana pikkukipossa yhdessä muiden erikoisruokavalioiden kanssa oli tarjolla täysin mautonta kasvisvaihtoehtoa. Lasten suosikki, pinaattiletut, silti tarjotaan isolla linjastolla korostamatta kasvisalkuperää.
Lapset kuulemma eivät halua syödä kasvisruokia ja uutuudet tahtovatkin kadota nopeasti tarjonnasta. Lapsille ei tietenkään pidä tarjota kuin mieluisaa ruokaa. Toisaalta kuulin, etteivät lapset halua mausteita. Tämäkin on ymmärrettävää, jos lapset eivät ole kotona mausteisiin tottuneet.
Kaikki kasviruokaa tekevät tietävät, että kasvikset kaipaavat maustamista, mutta uusiin mausteisiin voi totutella vähitellen. Osansa kasvisruokien hyljeksinnässä on kodeilla, joissa ruoka politisoidaan ja vaaditaan liharuokaa väittäen vielä virheellisesti, ettei lapsi kasva normaalisti ilman runsaita liha-aterioita.
Koska harva meistä kaipaa ruokamäärän lisäämistä, on selvä, että ruokasuositusten mukainen kasvisten lisääminen ateriaan tarkoittaa samalla myös lihan vähentämistä. Muutoksen voi tehdä lisäämällä kasvisten osuutta vähitellen tuttuihin ruokiin. Mitä se ”liharuoka” edes tarkoittaa – siis montako prosenttia pastakastikkeessa tai hernerokassa pitää olla lihaa, että vältytään haitallisen kasvisruuan syömiseltä?
Kouluruokailua järjestävillä on suuri vastuu ruokailutottumusten ja ravitsemussuositusten opettamisessa kasvavalle nuorisolle. Sisällön lisäksi tarjoamistapa ratkaisee: kaikki ruuat erikoisruokavalioita lukuun ottamatta pitäisi tarjota samalla linjastolla. Vahvemmin maustetut ruuat kannattaisi toki merkitä erikseen korostamatta kasvi- tai liharaaka-aineita. Ehkä koulukeittolat kaipaisivat kotien ohella apua Martoilta kasviruokien suunnittelussa?
Toki kaikilla on oikeus omien makumieltymysten noudattamiseen. Iän ja ymmärryksen karttuessa kotien ja koulujen kannattaisi kuitenkin huomioida myös ruuan monipuolisuus ja tiedon jakaminen ruokavalintojen laajemmasta merkityksestä. Tässä Martat ovat meille hienona esimerkkinä.
Itse ilahduin tästä Marttojen kampanjasta niin, että sain vihdoin aikaiseksi liittyä Marttoihin.
Irma Saloniemi
Masku (vihr.)