Pai­kal­lis­leh­des­sä oli ar­tik­ke­li Me­ri­mas­kun ja Ry­mät­ty­län seu­ra­kun­tien ti­lan­tees­ta kirk­ko­her­ro­jen jää­des­sä eläk­keel­le vuo­den si­säl­lä. Tuli mie­leen aja­tuk­sia seu­ra­kun­ta­lais­ten hen­ki­ses­tä tur­val­li­suu­den­tun­tees­ta ja lain kou­ran puut­tu­mi­ses­ta asi­aan.

Sa­no­taan, et­tä pie­ni on kau­nis­ta. Me­ri­mas­kun seu­ra­kun­nan koh­dal­la tämä täyt­tyy sa­tap­ro­sent­ti­ses­ti. Olen jo tänä ke­vää­nä ta­van­nut tu­ris­te­ja, jot­ka kirk­ko­am­me ihas­te­le­vat.

Kol­men­sa­dan vuo­den ai­ka­na kirk­kom­me on seis­syt kes­kuu­des­sam­me. Tänä ai­ka­na maa­tam­me ovat koh­dan­neet sekä nä­län­hä­tä et­tä kan­sa­lais­so­ta. Uh­ka kir­kon polt­ta­mi­ses­ta oli kä­sil­lä, mut­ta sekä kir­kon työn­te­ki­jöi­den et­tä pai­kal­lis­ten avus­tuk­sel­la uh­ka saa­tiin häl­ven­net­tyä.

Nyt eläm­me hy­vin­voin­ti-Suo­mes­sa, olem­me maa­il­man on­nel­li­sin kan­sa. Nyt­kö sit­ten pie­ni on unoh­det­tu, kirk­kom­me vaa­ras­sa me­net­tää it­se­näi­syy­ten­sä? Oma kirk­ko­her­ra on kir­kon pe­rus­pi­la­ri. Hän hoi­taa ju­ma­lan­pal­ve­luk­set, kas­taa lap­set ja vii­mein saat­taa seu­ra­kun­tan­sa jä­se­net iki­le­poon. Oman kirk­ko­her­ran siu­naa­ma avi­o­liit­to omas­sa kir­kos­sa, vih­ki­ryi­jyn pääl­lä, luo mah­dol­li­suu­det tu­keen myös avi­o­lii­ton ka­ri­kois­sa.

Me­ri­mas­kun kir­kol­la on muu­ta­mia yk­sit­täi­siä vuo­sia lu­kuun ot­ta­mat­ta ai­na ol­lut oma pap­pi. On luon­nol­lis­ta, et­tä ny­kyi­nen täy­sin­pal­vel­lut kirk­ko­her­ram­me pää­see an­sait­se­mal­leen eläk­keel­le per­he­kun­tan­sa pa­riin.

Ha­lu­ai­sin uu­den ”Mark­ku-pa­pin”, joka oli­si vain mei­tä me­ri­mas­ku­lai­sia var­ten. Kirk­ko­kan­saa sun­nun­tai­sin ei ko­vin pal­jon ole, vaik­ka sitä täy­den­tää­kin naa­pu­ri­seu­ra­kun­tien väki. Eri­to­ten rip­pi­kou­lu on kirk­ko­her­ral­le tär­keä työ­sar­ka. Me­ri­mas­kuun muut­taa pal­jon nuo­ria per­hei­tä, jo­ten ky­syn­tää riit­tää tu­le­vai­suu­des­sa­kin. Seu­ra­kun­taan kuu­lu­via on kui­ten­kin suu­rin osa me­ri­mas­ku­lai­sis­ta.

Hal­lin­nol­li­nen puo­li­han kuu­luu Naan­ta­lin seu­ra­kun­ta­yh­ty­mäl­le ja siel­lä­kin ”oma pap­pi” eli kirk­ko­her­ram­me pi­tää huol­ta, et­tä tu­lem­me huo­mi­oo­no­te­tuik­si.

Kaa­vail­tu yh­tei­nen Me­ri­mas­kun ja Ry­mät­ty­län kirk­ko­her­ra voi jou­tua ris­ti­rii­ta­ti­lan­tee­seen, jos seu­ra­kun­tien edut poik­ke­a­vat toi­sis­taan. Kak­sil­la rat­tail­la aja­val­la on vai­kea puo­lus­taa omaam­me.

Kun­han oma pap­pi saa­tai­siin, mies tai nai­nen, tun­ti­sin ole­va­ni tur­val­li­sis­sa kä­sis­sä elä­mä­ni eh­too­na ai­na ian­kaik­ki­suu­teen as­ti.

Ee­va Au­vi­nen

Me­ri­mas­kun seu­ra­kun­ta-ak­tii­vi