Met-Vemanin kylä tarkoitti aluetta Vahteruksen ja Lahden kylän välissä Kalannissa. Alue kuului virallisesti Velluan kylään, mutta varsinainen Velluan kylä on siitä noin viiden kilometrin päässä linnuntietä. Nimen taustoista en tiedä. Kylästä olisi tarinaa enemmänkin. Kylän nimeä ei enää tunneta.
Met-Vemanin kylässä oli neljä torppaa ennen sotia. Tien vieressä Santasen, Haarmannin ja Heikkilän torpat, vähän kauempana Koiviston torppa. Santasen torpassa asui Pauli Santanen ja hänen vanhempansa, mutta vanhemmat erosivat ja Pauli muutti äitinsä kanssa Kalannin Santtiolle. Pauli kävi maataloustöissä. Vahteruksen kylän keskellä kokoontui usein nuoria miehiä ja Pauli Santanen oli yksi heistä. Hän oli erittäin sanavalmis, mutta luonteltaan reilu. Vaikka hän oli torpan poika, niin häntä sanottiin porvariksi. Olen tuntenut hänet jo ennen sotia.
Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Hietasen esikuvana pidetään Pauli Santasta. Tuntemattomassa alikersantti Hietasta sanotaan kapitalistiksi.
Met-Vemanin kylästä Koivistolta oli kaksi poikaa sodassa, joista toisen nimi oli Nero. Hän oli myöhemmin sääennustaja paikallislehdessä nimimerkillä Kalannin Kaapo. Koiviston vanhempien perhe oli sulkeutunut ja pojatkaan eivät olleet Vahteruksen poikien porukassa. Olen tuntenut Neron hyvin. Hän kertoi, että oli ollut pienen ajan komennuksella siinä joukossa, josta Väinö Linna on kirjoittanut.
Nero kertoi, että hän suunnitteli silloin konepistoolia tukevampaa kevyttä konetuliasetta ja teki puusta pienoismallia. Hän lainasi sarjatulen kehittäjäksi venäläisen pikakivääri Degtarjefin kaasumäntäsysteemiä siten, että siirsi kaasumännän piipun päälle.
Nero oli sotilasarvoltaan alikersantti ja sotilaskoulutukseltaan hevosten lääkintähuoltaja. Puheenkäytössä ja sanavalinnoissa hän oli täysin itsenäinen. Väinö Linnan Tuntemattomassa on sotamies Honkajoki, joka oli kaaripyssyn rakentaja ja puheissaan omaperäinen. Honkajoen sanavalinnat sopivat hyvin Nero Koiviston puhetyyliin.
Nerolla oli aseensa kehittelyssä täsmälleen sama ajatus kuin millainen Kalashnikovista tuli. Neron sarjatuliaseesta ei tullut Koivisto-rynnäkkökivääriä, mutta ehkä kaaripyssy Tuntemattomaan.
Onko mahdollista, että Met-Vemanin kylässä on ollut kaksi Tuntemattoman sotilaan esikuvaa?
Kauno Pietilä
Kalanti