Kä­vim­me vai­mo­ni kans­sa Tai­vas­sa­lon Si­lak­ry­säyk­ses­sä, niin kuin joka vuo­si kol­men vuo­si­kym­me­nen ajan. Meil­le­hän Tai­vas­sa­lo on mel­kein toi­nen ko­ti­kun­tam­me, kun va­paa-ajan asun­tom­me on siel­lä Vart­ti­maan saa­res­sa. Olem­me siel­lä 200 päi­vää vuo­des­sa.

Tuli pu­heek­si Var­si­nais-Suo­men hy­vin­voin­ti­a­lu­een (Var­ha) pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­man muu­tok­set. Tai­vas­sa­loa kos­kien pa­hin­ta on ai­ko­mus sul­kea van­hus­ten pal­ve­lu­yk­si­köt Poi­ju ja Ank­ku­ri. Kun vuo­si­kym­men­ten ko­ke­muk­sel­la tie­dän, mi­hin to­teu­tu­es­saan sul­ke­mi­set joh­ta­vat, tah­don ker­toa van­ho­jen asu­mi­ses­ta.

Ikäih­mi­set ovat kas­va­va jouk­ko ve­ron­mak­sa­jia ja ää­nes­tä­jiä. Tai­vas­sa­los­sa­kin yli 65-vuo­ti­ai­ta on 36 pro­sent­tia. Siis, kun mei­tä on pal­jon, mei­dän tar­pei­tam­me tu­lee aja­tel­la ih­mis­ten, ei hal­lin­non nä­kö­kul­mas­ta. Minä Pek­ka Pee 81 vee, ker­ron, et­tä ha­lu­an asua ko­to­na, mak­soi mitä mak­soi. Väi­tän mo­nen ole­van sa­maa miel­tä yk­sin­ker­tai­ses­ta pe­ri­aat­tees­ta, et­tä van­hat asu­vat ko­to­naan ja sai­raat hoi­de­taan sai­raa­las­sa.

On siis mää­ri­tel­tä­vä mikä on so­pi­va koti van­hoil­le. Minä asun vai­mo­ni kans­sa his­sil­li­ses­sä ker­ros­ta­lo­kol­mi­os­sa ki­lo­met­rin pääs­sä kaup­pa­to­ris­ta ja kaup­pa­kes­kuk­sis­ta. Se on meil­le hyvä, en­kä tar­vit­se ul­ko­puo­lis­ta apua.

No, ai­ka koit­ta­nee, jol­loin tar­vit­sen apua. Jos en pys­ty ha­ke­maan pal­ve­lu­ja it­se, ne on tuo­ta­va mi­nul­le ko­tiin. Sii­vous­ta, ruo­ka­pal­ve­lu­ja, eri­lai­sia ter­veys­pal­ve­lu­ja ku­ten lää­kä­ri ko­tiin, jal­ka­hoi­toa, fy­si­o­te­ra­pi­aa, lää­ke­ja­ke­lua ja mui­ta ko­to­na asu­mis­ta mah­dol­lis­ta­via kei­no­ja.

Asun­non täy­tyy tie­tys­ti ol­la es­tee­tön, riit­tä­väs­ti va­lais­tu ja niin väl­jäs­ti ka­lus­tet­tu, et­tä siel­lä mah­tuu liik­ku­maan jopa pyö­rä­tuo­lil­la. Lat­ti­at ei­vät saa ol­la liuk­kai­ta ja mat­to­jen on ol­ta­va liu­ku­mat­to­mia. Asun­nos­ta on myös pääs­tä­vä ulos, jo­ten ul­ko-ovi ei saa ol­la niin jäyk­kä, et­tei sitä jak­sa ava­ta. His­sin ovien tu­lee ol­la riit­tä­vän le­ve­ät pyö­rä­tuo­lil­le ja ul­ko-ovi pi­tää saa­da au­ki, ei­kä sii­nä saa ol­la kor­ke­a­ta kyn­nys­tä ei­kä ul­ko­por­ras­ta.

Suu­ri osa van­huk­sis­ta asuu oma­ko­ti­ta­lois­sa ja ri­vi­ta­lois­sa. Li­säk­si on edel­leen pal­jon his­sit­tö­miä ker­ros­ta­lo­ja, jois­sa huo­no­liik­kei­nen van­hus on van­ki­na, kun ei pää­se ulos. Näis­sä asu­mis­muo­dois­sa on pal­jon kor­jat­ta­vaa, ja ne täy­tyy teh­dä jo sen­kin ta­kia, et­tä kor­jauk­set tu­le­vat hal­vem­mik­si kuin et­tä van­hus jou­dut­tai­siin siir­tä­mään ras­kaim­piin asu­mi­syk­si­köi­hin.

Ko­din mää­ri­tel­miin kuu­luu myös eri­lai­set pal­ve­lu­a­su­mis­muo­dot. Sel­lai­sia ovat muun mu­as­sa ta­val­li­set pal­ve­lu­a­sun­not ja eri­lai­set vä­li­muo­toi­sen asu­mi­sen muo­dot ku­ten per­he­hoi­to ja yh­tei­sö­a­su­mi­nen. Ko­to­na asu­mi­se­na minä pi­dän jopa te­hok­kaan ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­sen te­hos­te­tun pal­ve­lu­a­su­mi­sen.

Kaik­ki nämä asu­mis­muo­dot minä las­ken sel­lai­sek­si ko­to­na asu­mi­sek­si, jois­sa van­han ih­mi­sen oi­keu­det omaa elä­mään on tur­vat­tu ei­kä hei­tä lai­tos­te­ta sän­kyyn si­do­tuik­si pa­ke­teik­si.

Kun van­hus sai­ras­tuu, sil­loin hä­net hoi­de­taan sai­raa­las­sa. Se edel­lyt­tää toi­mi­vaa päi­vys­tys­tä, vuo­de­paik­ko­jen riit­tä­vyyt­tä ja no­pe­aa siir­toa ta­kai­siin ko­tei­hin­sa, oli­vat ne mitä ta­han­sa edel­lä ku­va­tuis­ta. Pi­de­tään huol­ta, et­tä mah­dol­li­sim­man moni pää­see sai­raa­las­ta hen­gis­sä pois.

Tar­vi­taan siis pal­ve­lu­jen tii­vis ver­kos­to, jos­sa on help­po suk­ku­loi­da, ei­kä sii­tä muo­dos­tu seit­tiä, jon­ka pau­loi­hin sai­ras ih­mi­nen unoh­tuu ja tu­keh­tuu. Täl­lä ta­val­la ajat­te­lee van­ha ih­mi­nen, mut­ta ei vält­tä­mät­tä Var­ha.

Asia tuli ajan­koh­tai­sek­si, kun pal­ve­lu­verk­koa ai­o­taan Var­han toi­mes­ta olen­nai­ses­ti su­pis­taa. Ai­ko­mus on siis lo­pet­taa hy­vin toi­mi­vat pal­ve­lu­kes­kus Poi­ju ja Ank­ku­ri. Nämä ovat juu­ri nii­tä van­hus­ten asu­mis­ket­jun muo­to­ja, joi­ta olen täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa pi­tä­nyt tär­kei­nä. Poi­ju on Yh­tei­söl­li­sen asu­mi­sen es­tee­tön yk­sik­kö, jos­sa on seit­se­män asun­toa. Nii­hin pal­ve­lut jär­jes­te­tään ko­ti­pal­ve­lun toi­mes­ta.

Ank­ku­ri taas on as­tet­ta vah­vem­min tu­et­tu ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen, 16-paik­kai­nen asu­mi­syk­sik­kö, joka on tar­koi­tet­tu ly­hy­tai­kai­sen hoi­toon, ta­voit­tee­na kun­tout­taa van­hus ke­ve­äm­piin asu­mis­muo­toi­hin.

Täs­sä pe­rus­te­lut sii­hen, et­tä Var­han on luo­vut­ta­va aja­tuk­sis­ta lo­pet­taa Poi­ju ja Ank­ku­ri Tai­vas­sa­los­ta. Jos näin ta­pah­tuu, ei van­hus­ten asu­mis­pal­ve­lu­ja to­teu­te­ta alus­sa ku­vaa­mal­la­ni van­ho­jen ih­mis­ten ha­lu­a­mal­la ta­val­la. Seu­rauk­se­na on van­hus­ten siir­to mui­hin, kal­liim­piin yk­si­köi­hin ku­ten Uu­den­kau­pun­gin sai­raa­laan.

Pek­ka Paa­te­ro

lää­nin so­si­aa­li- ja ter­veys­neu­vos eme­ri­tus