Mi­nul­le esi­tet­tiin taan­noin tär­keä ky­sy­mys: ”Mi­ten tei­dän Vins­si-hank­keen­ne ter­veys­ki­os­ki­toi­min­ta edis­tää nuor­ten ter­veyt­tä, mi­ten piir­te­ly ja pu­ris­tus­voi­man mit­taa­mi­nen ovat mil­lään ta­val­la ni­ko­tii­ni­tuot­tei­den ja päih­tei­den käyt­töä eh­käi­se­viä toi­mia?”’.

Ky­sy­mys py­säyt­ti mi­nut, kan­san­ter­veys­tie­tei­li­jän ja opet­ta­jan, miet­ti­mään. Pää­tel­mä­nä sain tii­vis­tet­tyä vas­tauk­see­ni olen­nai­sen: Nuor­ten ter­vey­den edis­tä­mi­nen ei ole en­si­si­jai­ses­ti pu­het­ta ter­vey­des­tä, ni­ko­tii­ni­tuot­teis­ta tai elä­män­ta­vois­ta. Se on läs­nä­o­loa, luot­ta­muk­sen ra­ken­ta­mis­ta ja ai­to­ja koh­taa­mi­sia nuor­ten ar­jes­sa.

Yh­des­sä te­ke­mi­nen, ku­ten piir­te­ly ja ke­vy­et toi­min­ta­ky­vyn mit­tauk­set ei­vät ole ir­ral­li­sia tem­pauk­sia, vaan ne ovat kei­no­ja ava­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ka­na­via, ma­dal­taa kyn­nys­tä kes­kus­te­lul­le ja osoit­taa, et­tä ai­kui­nen on kiin­nos­tu­nut nuo­res­ta. Koh­taa­mi­nen ra­ken­tuu pie­nis­tä, yh­tei­sis­tä het­kis­tä, jois­sa nuo­ri saa ol­la oma it­sen­sä il­man, et­tä hä­nes­tä tun­tuu sil­tä, et­tä hän on vain osa ni­ko­tii­nip­ro­jek­tia.

Ter­vey­den edis­tä­mi­nen on han­ke­toi­min­nas­sa hil­jai­nen, mut­ta tär­keä ta­voi­te, joka ta­pah­tuu ikään kuin si­vu­tuot­tee­na. Kun nuo­ri ko­kee tu­le­van­sa koh­da­tuk­si ai­dos­ti ja ar­vos­ta­vas­ti, va­le­taan poh­ja, jol­le voi myö­hem­min ra­ken­taa kes­kus­te­lua myös vaa­ti­vim­mis­ta tee­mois­ta, ku­ten ter­vey­des­tä, hy­vin­voin­nis­ta, ni­ko­tii­nis­ta, päih­teis­tä tai ylei­ses­tä jak­sa­mi­ses­ta. Il­man vas­ta­vuo­roi­suut­ta ja psy­ko­lo­gis­ta tur­val­li­suut­ta nämä tee­mat jää­vät kä­sit­te­le­mät­tä.

Lo­pul­ta ky­sy­mys ei ole sii­tä, kuin­ka mon­ta ter­veys­tee­maa eh­dim­me ter­veys­ki­os­ki­toi­min­nas­sam­me kä­si­tel­lä, vaan sii­tä, kuin­ka mon­ta koh­taa­mis­ta on­nis­tum­me luo­maan. Te­hok­kain ter­vey­den edis­tä­mi­nen ta­pah­tuu usein sil­loin, kun näis­tä ai­heis­ta ei pu­hu­ta lain­kaan.

Ter­vey­den edis­tä­mi­sen työ ei ole vain neu­vo­mis­ta tai asi­an­tun­ti­ja­lu­en­to­ja. Se on jal­kau­tu­mis­ta nuor­ten pa­riin. Siel­lä, mis­sä nuo­ret ovat, ai­kui­nen voi ol­la vie­rel­lä, kuun­nel­la ja koh­da­ta hei­dät il­man vaa­ti­muk­sia tai val­miik­si rää­tä­löi­ty­jä rat­kai­su­mal­le­ja.

Koh­taa­mi­nen ei vaa­di eri­tyi­siä tee­mo­ja tai kam­pan­joi­ta, mut­ta se vaa­tii ai­kaa, läs­nä­o­loa ja koh­de­ryh­mää kun­ni­oit­ta­vaa asen­net­ta. Ter­veys­pu­heen si­jaan tär­ke­äm­pää on ol­la kiin­nos­tu­nut nuo­ren elä­mäs­tä ko­ko­nai­suu­te­na: Mikä hän­tä in­nos­taa? Mit­kä asi­at kuor­mit­ta­vat hän­tä? Mis­sä hän ko­kee on­nis­tu­van­sa? Min­kä­lai­sen jäl­jen hän jät­tää it­ses­tään yh­tei­sö­tai­de­te­ok­seen?

Pa­laan ky­sy­myk­seen sii­tä, mi­ten Vins­si-hank­keen ter­veys­ki­os­kin piir­te­ly­pis­teet ja pu­ris­tus­voi­ma­tes­tit edis­tä­vät nuor­ten ter­veyt­tä. Vaik­ka voi­si aja­tel­la, et­tä ne ovat ir­ral­li­sia has­sun haus­ko­ja tem­pauk­sia, ne ovat kui­ten­kin kei­no­ja ra­ken­taa yh­tei­söl­li­syyt­tä ja koh­taa­mi­sen kult­tuu­ria. Ter­veys­ki­os­ki­toi­min­nan ydi­na­ja­tus on se, et­tä nuo­ril­le tar­jo­taan tie­toa, tu­kea ja toi­min­taa ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä. Ai­kui­nen on toi­min­nas­sa ai­na mu­ka­na ter­vey­den edis­tä­mi­sen asi­an­tun­ti­ja­na.

Kun nuo­ri saa osal­lis­tua han­ke­toi­min­taan omal­la ta­val­laan, il­man pai­net­ta tai val­mii­ta hy­vin­voin­ti­kes­kus­te­lun kaa­vo­ja, syn­tyy luot­ta­mus. Luot­ta­muk­ses­ta taas läh­tee liik­keel­le ter­vey­den edis­tä­mi­sen tär­kein pro­ses­si: nuo­ren oma mo­ti­vaa­tio huo­leh­tia it­ses­tään sil­loin, kun hän on sii­hen val­mis.

Tu­run am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lun koor­di­noi­ma Vins­si-han­ke ke­hit­tää uu­den­lai­sia, ma­ta­lan kyn­nyk­sen toi­min­ta­mal­le­ja ylä­kou­lu­lais­ten elin­ta­pa­oh­jauk­seen sekä ni­ko­tii­ni­tuot­tei­den ja päih­tei­den käy­tön eh­käi­syyn ja lo­pet­ta­mi­sen tu­ek­si Mas­kus­sa, My­nä­mä­es­sä ja Nou­si­ai­sis­sa.

Min­na Sa­la­ka­ri

FT

leh­to­ri

Vins­si-hank­keen tut­ki­mus- ja vies­tin­tä­vas­taa­va