Tietoni koskevat vain erästä suurimmista pankeistamme. Taas äskettäin tuli uusi muutostiedote, jossa kaikkien palvelujen hinnat nousevat. Onneksi minulla ei ole pankkitunnuksia, joten paperinen tiliote tulee ymmärtääkseni maksutta. Mukana on aina teksti: sinun ei tarvitse tehdä mitään.
Pankin konttorin ovea ei uskalla suinsurminkaan aukaista. Kyllä siellä sisällä kotona ollaan, mutta pysyvät lattiat puhtaina, kun ei kadulla hiippailevaa asiakasta sisään huolita. Kolkuttavalle ei avata.
Enää ei voi antaa lapsenlapsille joulurahaa kirjekuoreen suljettuna. Jos tarvitset rahat toivotun suurissa erissä esimerkiksi 10 kertaa 50 euroa, se maksoi pari vuotta sitten 30 euroa. Nyt palvelu lienee mahdotonta. Monet vanhukset, omaa syyttään esimerkiksi yli 80-vuotiaat, jäävät usein ihmettelemään maailmanmenoa. Lapsuus oli niukkaa, miehuusvuosina tehtiin rankasti töitä ja nyt saalis on vaikeasti tavoitettavissa pankin uumenissa.
Esimerkiksi laskun maksaminen pankin konttorissa on kuusi euroa. Hintaan on varmasti pisteytetty monta asiaa: ensinnäkin ”pankkineidin” palvelu, mielellään hymyn kera, oven saranoiden ja lattian kuluminen ja vieläpä likaaminen sekä huoneilman saastuminen. Asiakas voi olla jopa tupakoiva, joten vaatteiden mukana tuleva tuoksahdus pilaa koko henkilökunnan päivän.
Joitakin palveluja voi hoitaa vielä kotoa käsin pitkän jonotuksen jälkeen jopa puhelimella aidon ihmisen kanssa, tulevaisuudessa ehkä tekoälyn.
Henkilöllisyyden varmistaminen on tärkeä asia. Jos sinulla ei ole pankin tunnistustunnusta, lienee mahdotonta. Aika keskusteluun on varattava etukäteen ja yritettävä muistella, mitä plakaatteja pitää olla esillä, jotta päästään asiassa eteenpäin. Jopa veroilmoituksen laatiminen on helpompaa ja mielekkäämpää kuin asiointi pankin kanssa.
Olen vakavasti harkinnut pankin vaihtamista. Toimenpide on kuitenkin liian vaikea toteutettavaksi, lonkeroita on kuin mustekalalla. Sanovat, että revi rahaa seinästä. En tiedä, saako sieltä vaikka neljä viisikymppistä. Jokaviikkoinen tarpeemme, kaksi vitosta, pitää sopia kaupan kassan kanssa. Jospa vitosia voisi nostaa kerrallaan vaikka sadan euron arvosta pankin tiskiltä.
Puolisoni kävi huollattamassa automme. Edellisenä iltana tuli muistutus tilatusta huollosta tekstiviestinä, jossa kerrottiin, että ”riihikuiva” raha ei kelpaa maksuvälineeksi, pitää maksaa kortilla. Setelit lienevät nykyään paperinkeräyskamaa vai onkohan kyseinen toiminta laitonta.
Muistan vielä tapauksen noin 50 vuoden takaa. Saimme Ruotsissa parkkisakon ja maksoimme sen Suikkilan konttorissa. ”Pankkineiti” katsoi suurin ruskein silmin ilkikurisesti, jotta laitetaanko pankin kulut maksun vastaanottajan maksettavaksi – ja sopihan se meille. Saimmepa naapurimaatakin vähän höynäytettyä. Tällainen ihana, pieni sydämellinen muisto kestää läpi elämän.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku