Äi­dil­lä­ni on muis­ti­sai­raus, joka vää­jää­mät­tä ete­nee ja ka­ven­taa hä­nen ym­mär­rys­tään ja elä­män­sä pii­riä. En tie­dä, mi­ten sel­keä kuva hä­nel­lä it­sel­lään on ny­ky­ti­las­taan tai tu­le­vai­suu­des­taan, mut­ta mi­nua tu­le­vai­suus pe­lot­taa.

Muis­ti­sai­raus te­kee ih­mi­sen hau­raak­si ja avut­to­mak­si ym­mär­ryk­sen ja tai­to­jen hii­pu­es­sa. Muis­ti­sai­ras ei pys­ty vaa­ti­maan it­sel­leen tur­vaa, ei­kä ky­ke­ne yk­sin huo­leh­ti­maan it­ses­tään. Muis­ti­po­ti­lai­den hoi­don pää­vas­tuu kuu­luu jul­ki­sel­le sek­to­ril­le.

Muis­ti­sai­rau­teen sai­ras­tu­neen lä­hei­nen jou­tuu jär­jes­tä­mään elä­mään­sä uu­del­leen mon­ta ker­taa. Suru ole­vas­ta ja pel­ko tu­le­vas­ta kas­va­vat sitä mu­kaa, kun lä­hei­sen sai­raus ete­nee. Al­kaa tais­te­lu lä­hei­sen oi­keuk­sien tur­vaa­mi­sek­si sekä riit­tä­vän hoi­van ja lo­pul­ta tur­val­li­sen hoi­to­pai­kan saa­mi­sek­si. Tä­hän tais­te­luun se­koit­tuu ai­mo an­nos epä­toi­voa ja riit­tä­mät­tö­myy­den tun­net­ta, joka hel­pos­ti joh­taa luot­to­lä­hei­sen­kin uu­pu­mi­seen.

Täs­sä ajas­sa hoi­va­va­je kas­vaa ja hoi­to­ket­ju kat­ke­aa, kun muis­ti­sai­raus yleis­tyy ja hoi­va­paik­ko­jen mää­rä on vain ra­jal­li­nen. Omais­hoi­ta­jien ja luot­to­lä­heis­ten jous­to­va­ra ja jak­sa­mi­nen hoi­va­työs­sä on ar­vo­kas­ta, mut­ta ei kes­tä lo­put­to­miin.

Yh­teis­kun­nal­le var­sin edul­lis­ta tämä rak­kau­den voi­mal­la suo­ri­tet­tu työ kui­ten­kin on. Eh­kä­pä juu­ri sik­si tä­män hoi­va­työn epä­koh­tiin ja puut­tei­siin on niin vai­kea saa­da muu­tos­ta ja pa­ran­nuk­sia ai­kaan eten­kin nyt, kun kai­kes­ta on sääs­tet­tä­vä.

Jos kan­sa­lais­ten tur­val­li­suus on pää­tök­sis­sä etu­si­jal­la, toi­voi­sin sen kos­ke­van myös muis­ti­sai­rai­ta.

Uu­pu­nut luot­to­lä­hei­nen