Vii­me­ai­kai­set ta­pah­tu­mat Itä­me­rel­lä ker­to­vat, mi­ten help­poa tär­kei­den ra­ken­tei­den vau­ri­oit­ta­mi­nen käy­tän­nös­sä on. Tie­tyis­sä olois­sa sii­hen ei tar­vi­ta muu­ta kuin esi­mer­kik­si öl­jy­tank­ke­ri, jon­ka ank­ku­ri on jos­tain syys­tä pää­ty­nyt me­ren­poh­jaan.

Kuin­ka ol­la­kaan, ihan vain va­hin­gos­sa se on vau­ri­oit­ta­nut koh­dal­le osu­nei­ta data- ja säh­kö­kaa­pe­lei­ta. Täl­lai­set ”va­hin­got” ovat var­si­nai­sia ove­lan suun­nit­te­li­jan tai­don­näyt­tei­tä, kos­ka nii­den sel­vit­tä­mi­ses­sä ja syyl­lis­ten vas­tuu­seen saat­ta­mi­ses­sa ai­na­kin tois­tai­sek­si vi­ra­no­mais­ten kei­not näyt­tä­vät ole­van hy­vin vä­his­sä.

Nyt pu­hu­taan poh­joi­sen inf­ran sekä län­teen suun­na­tuis­ta sil­ta- ja me­re­na­lais­ten tun­ne­liyh­teyk­sien tär­key­des­tä, mikä var­mas­ti maan huol­to­var­muu­den ja lo­gis­tii­kan nä­kö­kul­mas­ta kat­so­en on hy­vin­kin pe­rus­tel­tua. En­tä se mi­ta­lin toi­nen puo­li? Esi­mer­kik­si ju­na­ra­dan toi­min­ta­ky­vyn la­maan­nut­ta­mi­nen ei vaa­di in­si­nöö­ri­työn tai­don­näyt­tei­tä, ei­kä edes öl­jy­tank­ke­rei­ta ank­ku­rei­neen. On­gel­man ydin on sama kai­kil­la ra­ken­teil­la. Ju­na­rai­tei­den, tun­ne­lien, pit­kien sil­to­jen, da­ta­kaa­pe­lei­den ja kaa­su­put­kien­kin koh­dal­la ne kaik­ki ovat suh­teel­li­sen hel­pos­ti sa­bo­toi­ta­vis­sa.

Va­li­tet­ta­vas­ti näyt­tää sil­tä, et­tä kai­ken­lais­ten ti­hu­töi­den en­nal­ta es­tä­mi­nen var­sin­kin poik­keu­so­lois­sa on mah­do­ton teh­tä­vä. Jää­kö nyt ai­no­ak­si vaih­to­eh­dok­si vain nos­taa kä­det pys­tyyn syn­kän to­tuu­den edes­sä ja luot­taa vain hy­vään tuu­riin? Mie­les­tä­ni ei, vaan ky­sy­mys kuu­luu­kin: min­kä­lai­sil­la toi­mil­la mah­dol­lis­ten ti­hu­töi­den to­den­nä­köi­syyt­tä voi­tai­siin, jos ei ko­ko­naan pois­taa, niin ai­na­kin mi­ni­moi­da?

Va­li­tet­ta­vas­ti, esi­mer­kik­si me­re­na­lai­nen tun­ne­li Suo­men ja Ruot­sin vä­lil­lä va­rus­tet­tu­na mo­ni­puo­li­sel­la inf­rast­ruk­tuu­ril­la vain mak­si­moi vi­ha­mie­li­sen toi­min­nan kiin­nos­tuk­sen ja to­den­nä­köi­syy­den krii­si­ti­lan­teis­sa. Vas­taus sii­hen, mi­ten ti­hu­töi­den to­den­nä­köi­syyt­tä ja vai­kut­ta­vuut­ta voi­tai­siin mi­ni­moi­da, on kai­kes­sa yk­sin­ker­tai­suu­des­saan suur­ten, kes­ki­tet­ty­jen jär­jes­tel­mien si­jaan nii­den ha­jaut­ta­mi­nen pie­niin yk­si­köi­hin.

Tä­män stra­te­gi­an ovat esi­mer­kik­si muu­ra­hai­set oi­val­ta­neet jo mil­joo­nia vuo­sia. Muu­ra­hais­ten sel­viy­ty­mis­ta­ri­na pe­rus­tuu suu­rel­ta osin yh­dys­kun­tien vank­ku­mat­to­maan yh­tei­söl­li­syy­teen: vaa­ran uha­tes­sa yh­dys­kun­taa häi­rit­si­jä saa vä­lit­tö­mäs­ti vas­taan­sa mil­joo­na-ar­mei­jan, jon­ka ri­vit ei­vät ra­koi­le – toi­sin kuin näyt­tää käy­vän EU:ssa.

Ve­nä­jän hyök­käys­so­dan päät­ty­mi­nen var­mas­ti rau­hoit­tai­si Eu­roo­pan ja län­nen jän­nit­ty­nyt­tä ny­ky­ti­laa. Toi­voa so­pii, et­tei Ve­nä­jän hyök­käys­so­ta en­nen mah­dol­lis­ta rau­han­so­pi­mus­ta eh­ti­si laa­jen­tua en­ti­ses­tään. Toi­vos­sa on hyvä elää mut­ta se ei yk­sin rii­tä, vaan va­hin­gois­ta pi­täi­si myös vii­sas­tua. Me­ne­mät­tä kor­jaus­sar­ja­ni yk­si­tyis­koh­tiin kes­kei­sin ikä­vien Itä­me­ri-ta­pah­tu­mien an­ta­ma ope­tus on, et­tä si­ni­sil­mäi­syys, luot­ta­mus ja tar­pee­ton me­dia-avoi­muus pi­täi­si mi­ni­moi­da, ja mikä tär­kein­tä: mil­loin­kaan ei tu­li­si lait­taa lii­kaa mu­nia yh­teen ko­riin, ei ju­na­ra­taan, pit­kiin sil­ta­o­suuk­siin, tun­ne­liin, kaa­su­put­keen, ydin­voi­ma­laan, säh­kön­siir­to­kaa­pe­liin – ei ai­na­kaan il­man kat­ta­via va­ra­jär­jes­tel­miä, min­kään­lai­seen kes­ki­tet­tyyn struk­tuu­riin, jon­ka koh­tuul­li­nen­kin tur­vaa­mi­nen var­sin­kin krii­si­ti­lan­teis­sa vi­ha­mie­li­sel­tä toi­min­nal­ta on käy­tän­nös­sä mah­do­ton teh­tä­vä.

Han­nu Krei­vi­lä