Ruuhkaisen arjen keskellä pyörii lukemattomia perheitä, joissa parisuhde rakoilee. Tällä tarkoitan koettua epätasaista töiden jakautumista, kitkaa ja kireyttä arjessa, ei aikaa yhdessäololle, ei aikaa puhumiselle, puutetta yhteisistä linjoista ja perheen säännöistä.
Eivät parisuhteet ole toki pelkkää tasaista matkaa yhdessä, vaan arjen mukana nousevia ylämäkiä ja laskevia alamäkiä. Jaksoja, jolloin yhteys on mutkattomampaa ja jaksoja, jolloin yhteyttä rikkovat erinäiset omiin polkuihin liittyvät jutut, kriiseiksikin niitä voidaan kutsua.
Siellä sun täällä näkee parisuhteita, joissa kiireessäkin puhalletaan yhteen hiileen. Yhteen hiileen puhaltamisella taas tarkoitan yhteisiä päämääriä, selkeitä sääntöjä arjessa, kummallakin omaa aikaa sekä yhteistä aikaa siinä määrin, että kumpikin on tyytyväinen.
Parisuhteiden merkitys elämässämme on muuttunut eikä koko elämän mittainen parisuhde enää ole arvo itsessään. Enemmän arvostamme onnellisuutta ja oman näköistä elämää.
Olemme oppineet hyväksymään, että vaikka jonkun kanssa muodostuu kumppanuus yhdessä kohtaa elämää, ei se merkitse, että tuo kumppanuus säilyy läpi kummankin henkilökohtaisen kasvun ja elämän muutosten. Parisuhdetta ei ole tarpeen nähdä vääränä tai epäonnistuneena, sille on vain oma aikansa.
Aika usein kuitenkin ruuhkavuosien keskellä parisuhteen päättyminen tuntuu taas yhtenä epäonnistumisena.
Miksi niin usein ihmiset löytävät rauhan arkeensa vasta eron jälkeen? Olisiko erilaisilla järjestelyillä voinut löytyä rauha yhdessäkin? Löytyykö rauha omasta prosessista ja kasvusta, vuoroviikoista tai odotuksista irti päästämisestä?
Voisivatko perhepalvelut vastata näihin tarpeisiin paremmin? Onko julkisen talouden tehtävä pitää huoli parisuhteista?
Perheen aikuisten parisuhde on lasten ja nuorten kasvuympäristö. Vanhempiensa parisuhteesta juontaa myös ainekset lapsen omalle tulevalle rakkauselämälle.
Familia Raittola
(vihr.)