Turun Sanomissa 14.4. otsikoitiin: ”Kanttoreille esitetään mahdollisuutta kieltäytyä soittamasta homohäissä”.
Kummastelen suuresti mahdollisuutta, että kanttorit voisivat valita, kenen häissä huolehtivat kirkkomusiikista. Tähän kun vielä liitetään muut seurakunnan työntekijät, ennen kaikkea papit ja suntiot, tulee mieleen, että esteettömyystodistuksen sijasta pitäisi hankkia nuhteettomuustodistus ja selvittää vihittävän parin menneisyys lapsuudesta asti.
Olen kuullut, että vankeusrangaistusta suorittavat parit voidaan vihkiä ilman erikoisjärjestelyjä. Tämä on mielestäni oikein.
En myöskään voi ymmärtää, että yleensä on olemassa sivistyneitä ihmisiä, joiden kalloon ei mahdu, että olemme erilaisia, sellaisia, joiksi Jumala on meidät tarkoittanut. Jokaisen on toimittava lähimmäisemme hyväksi kaikissa tilanteissa.
Sitäkään en ymmärrä, miksi maksaisin veroa instituutiolle, jolta en saa tarvittaessa palvelua. Kirkko ilmeisesti haluaa karsia verotuloja, on liiaksi varallisuutta.
Olen työskennellyt koulun kanslistina 35 vuotta henkilön kanssa, joka kuului omaan uskonyhteisöönsä. Koulumaailmassa on useita tehtäviä, jotka ovat vastoin hänen uskontokäsitystään. Hän suoritti kaikki tehtävät tunnollisesti niistä koskaan napisematta, kuuluu heidän uskonkäsitykseensä. Raamatussa asia on ilmaistu Markuksen evankeliumissa 12:17. Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on".
Hartautta voit harjoittaa omaan kammioosi sulkeutuneena kuulumatta instituutioon. Tämä on Jeesuksen opetus. Silloin kuitenkin käsittääkseni sinun tulee erikseen maksaa kyseiselle instituutiolle pyytämistäsi palveluista.
Jos ottaa vastaan seurakunnan viran, pitää myös nurkumatta tehdä ne tehtävät, jotka tuomiokapituli on asettanut. Seurakunnan palvelijoilla ei pitäisi olla oikeutta jakaa ihmisiä lampaisiin ja vuohiin.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku