Puhuttu suomen kieli on jäämässä unholaan kaikessa kauneudessaan, murteissaan ja äänensävyissään. Tilalle on tullut kylmän kalsea tekstiviesti ilman äänenpainoja, taukoja ja vihan, hyvän mielen tai tunnelmaa korostavaa sävyä.
On sitä ennekin osattu väsätä viesti lehden palstalle: "Nuor hier vast ott pot pih per puh" ja numero. Asia taisi kaikille tulla selväksi, tunnelma kuitenkin vasta pih.per:ssä.
Kouluaikanani kirjoitettiin aineita eikä lyhennyksiä käytetty. Välimerkit oli oltava paikoillaan, alku- ja loppulause tarkoin harkittuja. Virheet oli pisteytetty ja tulos saattoi olla myös miinusmerkkinen.
Kännykkäsotku olisi kokonaan haudattava, ainoastaan hätänumero käytössä. Jokaisen kännykän haltijan tulisi osata suomen kielen kirjoitus- ja puhetaito. Maahanmuuttajille tehtävä kielikoe voisi olla testin pohjana. Todistus kädessä voisi mennä kännykkäkauppaan ostoksille.
Yhtä tärkeää, ellei tärkeämpääkin on kuullun ymmärtäminen. Puhelimen käyttö sen alkuperäisessä tarkoituksessa on vanhanaikaista, laitteen nimi olisi muutettava toisenlaiseksi esimerkiksi näppäilimeksi.
Nykyään puhuttaessa vanhusten yksinäisyydestä unohdetaan kokonaan puhelinsoitto, joka on vierailun ja tekstittelyn välimuoto. Huonokuuloisillakin on helpompi kuulla puhelinta: ääntähän voi säätää.
Käytän ahkerasti puhelinta päivittäin useamman tunnin ajan ollessani yhteydessä sukulaisten ja tuttavien kanssa. Vastaajan on helppo lyödä luuri korvaan, jos ei ole juttutuulella - tai jos on estynyt, voi olla vastaamatta.
Pisin yhtäjaksoinen puheluni entisen työtoverini kanssa kesti yli viisi tuntia. Oli paljon kerrottavaa ja kuultavaa 20 vuoden ajalta. Niin sanotut puhelinystävät voivat olla tuntemattomia, mutta silti ajatuksen juoksu kulkee samaa tahtia ja syntyy paljon fundeerattavaa pidemmäksi aikaa. Tekstarilla voi etukäteen kysellä, milloin olisi aikaa keskustella, vahtaa ajatuksia puhelimessa.
Hyvät ystävät! Luuri käteen ja "puhelinlangat" laulamaan.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku