Ilmastokeskustelussa kiistellään nyt siitä, ovatko Suomen metsät hiilinielu vai ei. Kiistely perustuu erilaisiin mallinnuksiin ja teorioihin, ei selkeihin mitattuihin faktoihin.
Metsäkinan varjoon on jäänyt se tosiasia, että Suomen pelloissa on tarjolla yli 300 miljoonan tonnin hiilidioksidinielu. Seuraavat laskelmat perustuvat tunnettuihin faktoihin, eivät mallinnuksiin tai teorioihin.
Vanhempi tutkija Raimo Erviön 13 maatalouden koeasemalla tekemä seurantatutkimus 1961–1990 osoitti humushäviöiksi keskimäärin 26 prosenttia. Suunta on jatkunut ja nyt häviöt ovat jo luokkaa 50 prosenttia eli humuspitoisuus on pudonnut 6,3 prosentista kolmeen.
Humus tekee pellosta viljelykelpoisen. Se on orgaaninen rakenteeltaan ja sitoo sata kertaa enemmän vettä ja ravinteita kuin ympäröivä mineraalimaa. Se pitää pellon kuohkeana, vettä läpäisevänä ja kuormitusta kestävänä.
Hehtaari ruokamultaa painaa 2600 tonnia. Kun humupitoisuus vuonna 1961 oli 6,3 prosenttia, niin humusta oli 160 tonnia jokaisella hehtaarilla. Humuksessa on hiiltä aina 58 prosenttia eli hiiltä oli 90 tonnia hehtaarilla.
Kun humuskato on nyt 60 vuotta myöhemmin 50 prosenttia, niin hiiltä on hävinnyt 45 tonnia hehtaarilta peltomaata. Hiili on poistunut hiilidioksidina taivaalle ja ravinteet kulkeutuneet vesistöihin. Lisäksi eroosio on vienyt ruokamultaa mittaamattomasti vesistöihin.
Viljelyssä on 2,2 miljoonaa hehtaaria peltoa. Hiilen kokonaispoistuma on näin 100 miljoonaa tonnia. Tästä on syntynyt 300 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.
Mikä on pelloista lähtenyt, voidaan palauttaa niihin takaisin. Peltojen kunnon ennallistaminen vuoden 1961 tasolle sitoisi tuon 300 miljoonaa tonnia hiilidioksidia takaisin peltoihin. Tehokkain menetelmä sen toteuttamiseksi on hyvä luomuviljely. Se edellyttäisi tietenkin radikaalia muutosta maatalouspolitiikkaan.
Ongelmana ovat erityisesti karjattomat maatilat, sillä humusmäärän kasvattaminen edellyttää, että vähintään neljännes pelloista kasvaa palkokasvinurmia. Se on hinta, joka peltojen hyvästä hoidosta on maksettava. Samalla, kun se varmistaa peltojen kunnon palautumisen, se on kuitenkin ylivoimaisesti halvin tapa sitoa hiilidioksidia pysyvästi.
Seppo Lohtaja
Turku