Lukijan mielipidekirjoitus (julkaistu Vakan verkkolehdessä 25.9.) Israelin ja Palestiinan konfliktista sisältää useita historiallisia epätarkkuuksia ja yksipuolisia väitteitä, jotka ansaitsevat kriittisen tarkastelun.
Ensinnäkin väite siitä, että Hamas yksin aloitti nykyisen sodan, sivuuttaa vuosikymmenten mittaisen miehityksen, siirtokuntien laajentamisen ja Gazan saarron, jotka ovat olleet konfliktin taustalla. Hamasin väkivalta on tuomittavaa, mutta sen juurisyyt eivät synny tyhjästä. Rauhan edellytys on molempien osapuolten toimien tarkastelu, ei yksipuolinen syyllistäminen.
Kolumnissa esitetty ajatus Palestiinasta "asumiskelvottomana erämaana" on historiallisesti virheellinen. Ennen Israelin valtion perustamista vuonna 1948 alueella oli vilkasta maataloutta, kaupunkielämää ja kulttuurista monimuotoisuutta. Palestiinalaiset eivät olleet "leireille asetettu siirtolaisväestö", vaan alueen alkuperäisasukkaita, joiden oikeus maahansa on kansainvälisesti tunnustettu.
Kahden valtion mallin kritisointi sillä perusteella, että molemmat haluavat Jerusalemin pääkaupungikseen, ei ole peruste hylätä mallia. Jerusalem voidaan jakaa tai hallita yhteisesti – ratkaisuja on esitetty useissa rauhanneuvotteluissa. Tärkeämpää on poliittinen tahto kuin historialliset kiistat.
Väite siitä, että media toimii Hamasin äänitorvena, on vaarallinen yleistys. Suomalainen ja kansainvälinen media raportoi laajasti myös Israelin näkökulmasta. Kritiikki Israelin toimia kohtaan ei ole sama asia kuin Hamasin tukeminen. Demokratiaan kuuluu vallanpitäjien toimien tarkastelu – myös liittolaisten.
Rauhan edellytys on rehellinen ja tasapuolinen keskustelu, ei myyttien toistaminen tai toisen osapuolen demonisointi. Historiallinen oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioitus ovat ainoita kestäviä lähtökohtia konfliktin ratkaisemiseksi.
Joni Varjo
Nousiainen