Nykyajan lapset jo taaperoiästä alkaen liikkuvat erittäin vilkkaasti, mutta virtuaalimaailmassa tai minkä tahansa liikuttajan avulla. Olin jäädä sähköistetyn potkulaudan tönäisemäksi. Hyökkäys tuli yllättäen porttikäytävästä, tyttösellä oli kiire kuntosalille keskellä kirkasta päivää. Miksei juossut tai hölkännyt, alkuverryttely olisi tehty.
Taannoin minulle soittaneen puhelinmyyjän kanssa keskustelin tunnin lasten liikunnasta. Hän keräsi roposia lasten ja nuorten olympiavalmennukseen. Ensimmäinen ehdotukseni oli ottaa noin 10-vuotiailta polkupyörästä satula pois ja antaa se takaisin ehkä 15-vuotiaana. Tänä aikana reisilihakset vahvistuvat ilman kuntosalivälineitä. Itse olen kansakouluni matkat kulkenut äitini vanhalla pyörällä, satulaan en ylettynyt alaluokilla.
Perusulkoliikunta talojen pihoilla on mennyttä aikaa. Pihat ovat nykyään peltilehmien lepopaikkoja.
Liikunta on nykyään harrastus: mitä kalliimpi, sitä halutumpi. Kaikista ei kuitenkaan kehity pikakiitäjiä tai joukkuepelitähtiä. Tämä joukko jää helposti liikuttamatta virtuaalimaailmaan.
Lapsuudessani leikittiin ulkosalla nattaa, pelattiin neljää maalia, hypättiin ruutua, leikittiin piilosta. Ennen kaikkea tytöille pallo tai pallot ”treenasivat” voimankäyttöä ja kehittivät käsien ja ”nupin” yhteistyötä. Oikeastaan leikki oli lasten työtä, joka aikuisena oli monesti avuksi.
Virtuaalimaailmaan uppoutuminen kotisohvalla kasvattaa lapsista ”sohvaperunoita”.
Lapsen luontainen halu on liikkua: aluksi ryömimällä, sitten konttaamalla ja mikä riemu koko perheelle on taaperon ensiaskelista. Jo muutaman vuoden ikäiselle lyödään kännykkä tai iPad käteen. Rauha maassa, lapsi ei enää riehu eikä juoksentele. Saadaan rauhassa sukukunnan kanssa viettää pitkiä lounaita tai vaikkapa käsitellä maailmaa mullistavia konflikteja.
Vanhemmat, antakaa lapsillenne liikkumisen ilo kotona ja ennen kaikkea raikkaassa luonnossa sen ihmeitä kummastellen. Heitä ei pidä sulkea umpioon, jossa he oppivat osaksi virtuaalimaailmaa, joka ei ole todellinen.
Eeva Auvinen
Naantalin Merimasku