Mynämäki on mainittu jo vuonna 1901 Työmies-lehdessä. Nimimerkki Jyry oli kirjoittanut, että vähävaraisilla oli vaikeuksia hankkia polttopuita ja kunnallisvero oli korkea. Samana kesänä samaisessa lehdessä Toukka kirjoitti, että Mynämäen raittiusseuralla on liian vähän kannatusta etenkin vähävaraisten keskuudessa.
Vuonna 1902 perustettiin Mynämäkeen Työväen Puhuja Seura, josta kahden vuoden päästä perustettiin räätälin pirtissä Työväenyhdistys Säde. Yhdistys liittyi Suomen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1906 ja vuosikymmenen lopussa jäsenmäärä oli noussut jo 70:een..
Talo yhdistykselle saatiin rakennettua vuonna 1911. Tällöin harrastustoiminta vilkastui, naiset perustivat ompeluseuran, oli torvisoittokuntaa ja opintokerhoa. Urheilutoimintaa harjoitti yhdistyksen alaosasto, joka vuonna 1920 eriytettiin ja perustettiin oma urheiluseura Mynämäen Toverit.
Vuonna 1917 oli työväen nousun aikaa, joka eskaloitui 1918 kansalaissodaksi, jossa yhdistyskin menetti johtohahmoja. Sodan jälkeen perustettiin pitäjään toinenkin työväenyhdistys Korvensuuhun sinne aikansa teollisen toiminnan keskukseen.
Sitten tuli 1930-luku vainoineen. Kesällä 1930 Mynämäessäkin kunnanvaltuustolle tuotiin 155 henkilön allekirjoittama adressi, jossa vaadittiin kaikkia vasemmiston äänillä valittuja luopumaan toimistaan. Seitsemän valtuutettua joutui pakolla luopumaan tehtävästään. Työväenyhdistys Säde lakkautettiin ja työväentalo joutui suojeluskunnalle, jonka lakkautuksen jälkeen talo lahjoitettiin yhteiskoululle.
Muutaman kuukauden päästä yhdistys perustettiin jälleen. Vuoden 1938 maaliskuussa ostettiin tontti Tursunperästä. Taloa ruvettiin rakentamaan ja siivoustalkoot uudessa talossa olivat heinäkuun ensimmäinen päivä. Seuraavana päivänä oli tarkoitus pitää avajaisjuhlat, mutta aamulla oli vain kasa tuhkaa jäljellä tuhopolton jäljiltä. Siitä sisuuntuneena työväki kokosi rivinsä ja aloitti alusta. Tällä kertaa tehtiin tiilirunkoinen talo. Jo saman vuoden joulukuussa vietettiin tupareita uudessa talossa.
Vuonna 1946 työväenyhdistys Säde erosi sosiaalidemokraattisesta puolueesta ja liittyi Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon. Tästä alkoi yhdistyksen ja työväentalon vilkkaan toiminnan aika. Alkuvuonna 1950 perustettiin Rakennusliiton osasto, joka kokoontui talolla joka kuukausi näihin päiviin asti. Nuorisojärjestö Pioneerit perustivat paikallisosaston 1970-luvulla. Kokoontui talolla Suomi–Neuvostoliitto-seurakin kuukausittain. Työväenyhdistyksen naiset, Säteen Sirkat kokoontuivat myös aktiivisesti.
1980-luvulla tansseja järjestettiin ahkerasti, kaksikin kertaa kuukaudessa. Vuonna 1989 sai alkunsa ohjelmakerho ”torstaitähteet”. Näytelmiä tehtiin useita ja niitä esitettiin joskus talon ulkopuolellakin. Toiminta alkoi hiipua vuoden 1994 aikana. Ajan saatossa on tapahtunut paljon ja on pakko tunnustaa, että talkoohenki on ollut kova. Ja onhan yhdistyksestä ponkaistu ihan herrainhissiin asti.
Kai Keppola
Puheenjohtaja
Mynämäen Työväenyhdistys Säde