Vuosi sitten jätimme yhteisen kannanoton Varhan aluehallituksen puheenjohtajille ja visiomme silloin oli, että Varsinais-Suomesta hyvinvointialueena tulisi Suomen omaishoitomyönteisin. Korostimme kannanotossamme yhteistyön merkitystä, jotta yhdessä saisimme luotua omaishoitajia tukevan verkon hyvinvointialueen ja järjestökentän välille. Vuotta myöhemmin voidaan olla tyytyväisiä siitä, että työ on alkanut ja sitä päästään tehostamaan.
Olemme iloisia siitä, kuinka hyvin meidän toiveemme yhteistyöstä on kuultu, ja kuinka hyvin sitä on päästy toteuttamaan. Keskusteluja on värittänyt ratkaisukeskeisyys ja konkreettisten asioiden tuominen toimivaksi osaksi arkea niin järjestökentällä kuin hyvinvointialueen puolella. Molemminpuolinen luottamus on näkynyt yhteisissä pohdinnoissa ja tekemisessä.
Yhteistyölle ja tiedon kulun turvaamiselle on mielestämme enenevissä määrin tarvetta, kun olemme kohta kahden vuoden ajan eläneet uutta aikaa hyvinvointialueiden kanssa. Järjestöjen merkitys korostuu yhteiskunnallisesti tällaisena aikana, jolloin tehdään taloudellisia leikkauksia ja kaikilla toimialueilla budjetti on piukassa. Omaishoitajan jaksamista tukeva järjestötoiminta ennaltaehkäisee uupumista ja mahdollistaa matalan kynnyksen tukitoimet. Omaishoitajayhdistykset tukevat kaikkia läheistään auttavia, myös heitä, joilla ei ole virallista omaishoidon sopimusta. Virallisia omaishoitajia Varhan alueella on yli 4000 ja heitä, jotka auttavat ja tukevat läheistään arjessa yli 30 000.
Hoivan vaihtoehtoiskustannuksista on tehty selviä laskelmia. Esimerkiksi tehostettu palveluasuminen on yli viisi kertaa kalliimpaa kuin omaishoito, kun otetaan huomioon omaishoidon keskimääräinen palkkio ja vapaat. Uskallamme sanoa, että jokainen euro, jonka hyvinvointialue sijoittaa omaishoitajaan tulee moninkertaisena takaisin, puhumattakaan inhimillisestä näkökulmasta. Omaishoito on hoitoa, jonka perustana on rakkaus ja halu auttaa läheistä.
Syksyn myötä käydään budjettineuvottelut hyvinvointialueella. Vaikka tiedämme, että jaossa on runsaasti niukkuutta, luotamme siihen, että omaishoito on vakiinnuttanut paikkansa arvostettuna Varhan palvelumuotona, johon kannattaa sijoittaa.
Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Salon omaishoitajat ry
Turun Seudun Omaishoitajat ry
Uudenkaupungin Omaishoitajat ja Läheiset ry