Tätä on voi­vo­tel­tu jo pit­kään: kir­kot ei­vät täy­ty sa­nan­kuu­li­jois­ta sun­nun­tai­aa­mui­sin, kun seu­ra­kun­tien viik­ko-oh­jel­mas­sa on pe­rin­tei­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus. Voi vain miet­tiä, mil­lai­set ovat pa­pin ja kant­to­rin tun­nel­mat, kun epä­mu­ka­viin kirk­ko­penk­kei­hin is­tah­taa vain muu­ta­mia seu­ra­kun­ta­lai­sia.

Ko­ro­na on va­jaan vuo­den ai­ka­na vai­kut­ta­nut kaik­keen toi­min­taan. Myös kirk­ko-ovet sul­keu­tui­vat ke­vääl­lä ja lop­pu­vuo­des­ta niin, et­tä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia on jou­dut­tu jär­jes­tä­mään il­man li­vey­lei­söä. Mo­nien mui­den toi­mi­joi­den ta­voin seu­ra­kun­nat osoit­ti­vat puo­li­pak­ko­ti­lan­tees­sa ket­te­ryy­ten­sä ot­ta­mal­la sen pal­jon pu­hu­tun di­gi­loi­kan, jos­sa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ryh­dyt­tiin strii­maa­maan kir­kois­ta ko­ti­kat­so­moi­hin.

Kat­so­ja­lu­vut ovat osoit­ta­neet, et­tei ju­ma­lan­pal­ve­lus ole hii­pu­nees­ta suo­si­os­taan huo­li­mat­ta suin­kaan men­nyt­tä his­to­ri­aa, vaan kirk­ko­sun­nun­tai on edel­leen elos­sa. Täs­tä voi ve­tää näp­pi­tun­tu­mal­la muu­ta­mia pää­tel­miä tai lä­hin­nä ar­vai­lu­ja. Eh­kä rau­hal­li­nen sun­nun­tai­aa­mu on sel­lai­nen, et­tei vain tule läh­det­tyä kirk­ko­reis­sul­le. Sen si­jaan ko­ti­ko­neel­ta ta­pah­tu­maa on vai­va­ton­ta seu­ra­ta. Voi­si ku­vi­tel­la, et­tä esi­mer­kik­si lap­si­per­heis­sä py­hä­aa­mu ha­lu­taan py­hit­tää kii­reet­tö­mäl­le yh­des­sä­o­lol­le.

Uut­ta us­koa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen tu­le­vai­suu­teen va­laa Nou­si­ais­ten seu­ra­kun­nan uu­si kirk­ko­her­ra Ou­ti Nii­ni­a­ho, joka luot­sa­si ai­em­min Tar­vas­jo­en seu­ra­kun­taa 12 vuot­ta. Nii­ni­a­ho to­te­si (V-SS 31.12.), et­tä al­le 2000 asuk­kaan pik­ku­kun­nas­sa ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa oli kes­ki­mää­rin 75 osal­lis­tu­jaa. Sa­man las­ken­ta­kaa­van mu­kaan Py­hän Hen­ri­kin kir­kos­sa pi­täi­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ai­kaan ol­la reip­paas­ti yli 150 nou­si­ais­lais­ta.

Nii­ni­a­hon mu­kaan Tar­vas­jo­el­la ei ryh­dyt­ty temp­pui­le­mal­la li­sää­mään ju­ma­lan­pal­ve­lus­kiin­nos­tus­ta. Me­to­di tii­vis­tyi kol­meen sa­naan: in­hi­mil­li­syys, läm­pö ja lä­hei­syys. To­den­nä­köi­ses­ti seu­ra­kun­ta­lai­set ovat laa­jas­ti sitä miel­tä, et­tä sa­na­tii­vis­tel­män pi­täi­si nä­kyä kai­kes­sa kir­kon toi­min­nas­sa. Re­sep­ti kuu­los­taa yk­sin­ker­tai­sel­ta, mut­ta eri asia lie­nee se, mi­ten kau­niit sa­nat saa­daan vä­lit­ty­mään kuu­li­joil­le.

Jot­kut voi­vat pi­tää ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta lii­an kaa­va­mai­se­na ja jopa niin va­ka­vail­mei­se­nä ta­pah­tu­ma­na, et­tei ilo­sa­no­ma pää­se kun­nol­la esil­le. Toi­sil­le taas tois­to saat­taa ol­la juu­ri se tur­val­li­nen jat­ku­mo, jota sun­nun­tai­sin aa­mu­kym­me­nel­tä ha­lu­taan.